HS: Pääministeri Sipilä harkitsee lisäajan antamista kokoomukselle – ”kaikki on mahdollista”

Juha Sipilä aikoo ilmoittaa eduskunnan kyselytunnin jälkeen, antaako hän kokoomukselle lisäaikaa sote-päätöksen tekemiseen, kertoo Helsingin Sanomat.

Kokoomuksen tulkinnan mukaan Juha Sipilä teki ota tai jätä -tarjouksen sotesta, jonka käsittely on hallituskysymys. Siksi kokoomuksen eduskuntaryhmä tulkitsi, että asiasta on päätettävä puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän yhteiskokouksessa lauantaina.

Juha Sipilä on ilmoittanut, että sote-ratkaisusta päätetään torstaina kello kuuteen mennessä illalla.

Helsingin Sanomien mukaan Juha Sipilä aikoo kertoa eduskunnan kyselytunnin jälkeen iltapäivällä, antaako hän kokoomukselle lisäaikaa sote-kysymyksen käsittelyyn. Sipilän mukaan ”kaikki on mahdollista”, kun häneltä kysyttiin, voiko kokoomus lähteä hallituksesta.

Mainos