Poliisi tiedotti viime viikolla löytäneensä huumetutkinnan yhteydessä suurelta osin 3d-tulostimella valmistetun ampuma-aseen Jyväskylän seudulta. Tulostetut ampuma-aseen osat ovat laajemminkin yleistyneet suomalaisten rikollisten keskuudessa tänä vuonna. Vaikka kyse on ainakin toistaiseksi varsin pienestä ilmiöstä, asiantuntijoiden arvioiden mukaan 3d-tulostetut aseet voivat yhä yleistyä tulevina vuosina, uutisoi Helsingin Sanomat.
3d-tulostimilla ei juurikaan valmisteta kokonaisia ampuma-aseita, vaan aseet kootaan osittain tulostetuista muoviosista sekä muista osista. Näin osia voidaan valmistaa myös jo olemassa oleviin aseisiin. Toimivan aseen kokoaminen tulostettujen osien avulla vaatii kuitenkin perehtyneisyyttä sekä muualta hankittuja osia.
– On erittäin huolestuttavaa, että tällainen ilmiö on rantautunut nyt myös Suomeen. Tänä vuonna on löytynyt useammastakin paikasta aseen toiminnan kannalta olennaisia osia, jotka on valmistettu 3d-tulostimella. Aiempina vuosina vastaavanlaisia osia ei ole tietääkseni löytynyt Suomesta, kertoo Tullin valvontajohtaja Hannu Sinkkonen.
Sinkkonen uskoo, ettei kaikkia rikollisten hallussa olevia 3d-tulostimilla valmistettuja ampuma-aseen osia ole Suomessa löydetty, ja viranomaisten mukaan tähän liittyy monenlaisia huolenaiheita. Ensinnäkin rekisteröimättömien aseiden olemassaolo itsessään on huolestuttavaa. Toiseksi tulostetut aseen osat voivat toimia epäluotettavasti ja aiheuttaa siten turvallisuusriskin niiden käyttäjällekin.
– Asetta voi kutsua kansankielellä konepistooliksi. Pelottavaa on se, että ase on ennalta-arvaamaton. Se ei ole sarjatuliase, mutta etukäteen ei kuitenkaan voi tietää, lähteekö piipusta yksi vai useampi luoti. Ase on silti täysin toimiva, ja sillä voi saada tuhoa aikaan, kertoo keskusrikospoliisin rikoskomisario Hans Fagerström.
Tulli tiedotti kesäkuussa paljastaneensa Tampereelta varastotilan, jossa valmistettiin useilla 3d-tulostimilla ampuma-aseiden osia. Tullin käsityksen mukaan aseita tai niiden osia on ollut tarkoitus myydä eteenpäin. Varastotilasta löytyi kaksi toimivaa konetuliasetta, joissa oli tulostimella valmistettuja osia.