HS: Kunta keksi, miten hoitaa potilaat saman päivän aikana

Iso osa potilaiden asioista hoidetaan puhelimitse. Tiimeissä vetovastuu vaihtuu ja lääkäri on aina lähellä.
Potilas valitsee palvelun terveysasemalla. LEHTIKUVA / HANNA MATIKAINEN
Potilas valitsee palvelun terveysasemalla. LEHTIKUVA / HANNA MATIKAINEN

Sotkamossa terveysaseman koko toiminta laitettiin uusiksi vuosi sitten, kertoo Helsingin Sanomat.

Lähtötilanteessa kiireettömään ajanvaraukseen oli kuukausien jonot. Uudistus tehtiin konsulttiyrityksen kanssa, ja pian kaikki päivän mittaan yhteyttä ottaneet potilaat voitiin hoitaa saman päivän aikana. Jonot eivät ole sen jälkeen palanneet.

Apulaisylilääkäri Tuula Sassin mukaan ratkaisu on toimiva, jos kuntien terveysasemat haluavat yltää hoitotakuuseen. Hallituksen budjettiriihessä päätettiin, että perusterveydenhuollon hoitotakuun kiristäminen nykyisestä kolmesta kuukaudesta seitsemään päivään etenee vuonna 2023. Kiireettömään hoitoon terveysasemilla pitäisi silloin päästä viikon sisällä.

Sassi kertoo mallin kulmakivet:

– Hoito alkaa heti. Kaikki potilaat saavat hoitovastaavan. Massasta seulotaan terveysriskissä olevat ja hoidetaan heitä valmentavalla otteella. Muutoksen myötä toiminta on taloudellisempaa ja asiakkaat ja henkilöstö tyytyväisempiä, Sassi kuvaa.

Malliin kuuluu olennaisesti se, että iso osa potilaiden asioista hoidetaan puhelimitse. Työskentely tapahtuu tiimeissä, joissa vetovastuu vaihtuu ja lääkäri on aina lähellä. Terveysasemalla pääsee myös tarvittaessa käymään.

Arja Lukkari, 68, on tyytyväinen omahoitajaansa.

– Hän on empaattinen, ja asenne on kohdallaan. Vuorovaikutus meillä toimii ja ohjeet tulevat selkosuomeksi. Hän laittaa asiat lääkärille katsottavaksi, lääkäri kommentoi ja hoitaja lukee tekstin minulle puhelimessa. Ennen oli aina eri hoitaja, eikä ketään saanut kiinni, Lukkari kuvaa.

Kaikki asiakkaat eivät ole kuitenkaan tyytyväisiä uudistukseen.

– En tykkää siitä välikädestä, että pitää selvittää ummet ja lammet omahoitajalle. Ennen pääsi lääkärille suoraan, kun tilasi ajan, nimettömänä esiintyvä asiakas sanoo.

Mainos