Lapin matkailuelinkeinon liiton toiminnanjohtaja Nina Forsellin mukaan alueen yrittäjillä on ollut vaikeuksia löytää työntekijöitä. Talvisesonki alkaa hiihtolomaviikolla.
– Jonkin verran on ollut sitä, ettei ravintoloita ole saatu avattua tietyille päiville tai aukioloaikoja on jouduttu työntekijäpulan takia rajaamaan, hän sanoo Helsingin Sanomille.
Epävarmuus sekä koronarajoitusten erittäin nopeat muutokset ovat hänen mukaansa leimanneet kuluvaa talvea.
– Rajoituksia on tullut muutamien tuntien varoitusajalla. Kun esimerkiksi hotellissa majoittuvien ruokailut on pitänyt hoitaa lyhyessä ajassa kerralla, se on näkynyt työvoiman tarpeessa.
Vuokratyövoimaa tarjoavan Staffpointin toimialajohtaja Timo Kärki kertoo, että ”työvoiman kysyntä on räjähtänyt”.
– Moni työ alkaa heti kun tekijä löytyy. Kun loput rajoitukset poistuvat, työvoiman tarve kasvaa entisestään, hän sanoo HS:lle.
Yrityksistä osa on vastannut palkankorotuksilla työvoimapulaan. Yksi niistä on ravintoloitsija Markku Tapio, joka on palkannut ravintoloihinsa kokkeja ja tarjoilijoita jopa 4 000 euron kuukausipalkalla. Työehtosopimuksissa kokin palkka on noin puolet Tapion maksamasta summasta.
– Sesongin aikana jokainen päivä on perjantaipäivä. Työ on rankkaa ja hyvin vaativaa. On koettu, että työntekijä ansaitsee tällaista palkkaa. Alkutalvi on ollut valtavan hyvä, hän sanoo HS:lle.