Lääkäri ehdottaa laajennettua sokeriveroa Suomeen. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

HS: Lääkäri väläyttää sokeriveroa, lihavuudesta miljardien kulut

Epäterveellisten elintarvikkeiden myynti on lisännyt etenkin lasten lihomista, arvioi Pertti Mustajoki.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomeen tarvitaan laajennettu sokerivero, sanoo lääkäri Pertti Mustajoki. Veronkorotukset toisivat hänen mukaansa lisää tuloja valtiolle.

Lihavuuden torjuminen auttaisi Suomen taloutta myös menoja pienentämällä, sillä se vähentäisi terveydenhuollon kustannuksia, hän arvioi.

– Lihavuudesta johtuvat sairaudet aiheuttavat hyvinvointialueille joka vuosi 3,5 miljardin euron ylimääräiset kulut, hän sanoo.

Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan hän ilmaisee huolensa epäterveellisten elintarvikkeiden vaikutuksesta ennen kaikkea lasten lihomiseen.

– Epäterveellisten elintarvikkeiden yhä lisääntyvä markkinointi ja myynti ovat lisänneet lasten lihomista vielä jyrkemmin kuin aikuisten, Mustajoki kirjoittaa.

Viime syksynä esitetty makeisten arvonlisäveron korottaminen oli oikeasuuntainen yritys, Mustajoki kirjoittaa. Suunniteltu veronkorotus kuitenkin peruttiin.

– Päätökseen lienee vaikuttanut se, että lobbarit kiistivät makeisveron vaikutukset, vaikka muissa maissa hinnan nostaminen verottamalla on säännönmukaisesti vähentänyt haitallista kulutusta, Mustajoki pohtii.

Kaatuneen veronkorotuksen tilalle tarvittaisiinkin hänen mielestään laajempi vero, joka kohdistuisi tasapuolisesti kaikkiin sokerisiin ja lihottaviin elintarvikkeisiin pelkän makeisten ja suklaan verottamisen sijaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
Feminismi

Suuri feminisaatio ja suomalaiset instituutiot

Suomalaisen Klubin jäsenyyspäätös herätti moraalisen raivon samalla, kun naisille suunnatut klubit ja verkostot kukoistavat, professori Jukka Savolainen huomauttaa näkökulmassaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)