HS: Kuntien lomautukset ja yt-neuvottelut nousemassa uuteen ennätykseen

Jo lähes 40 kuntaa käy ensi vuotta koskevia yt-neuvotteluja tai on ilmoittanut niistä, Helsingin Sanomat kertoo

Luku perustuu Jukon (Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö) ja JHL:n (Julkisten ja hyvinvointialojen liitto) keräämiin ajantasaisiin tietoihin.

Kuluvana vuonna lomautuslappuja on jakanut 14 kuntaa. Opettajien lomautukset ovat tänä vuonna koskeneet jo noin 60 000 oppilasta. JHL:n arvion mukaan yt-neuvottelut koskevat jo tämän vuoden puolella yli 20 000 työntekijää.

Kunnissa uskotaan, että ensi vuodesta tulee ankarampi kuin ennätysvuodesta 1998, jolloin 44 kuntaa lomautti henkilöstöään. Lehden mukaan Irtisanomisuhka leijuu etenkin vuoden 2009 liitoskaupungeissa, kuten Kouvolassa ja Salossa. Liitoksen takaama viiden vuoden irtisanomissuoja umpeutuu muutaman viikon kuluttua.

Helsinki, Espoo ja Vantaa eivät ole ryhtymässä lomautuksiin, mutta pääkaupungin vaikutusalueella viisi kuntaa on ilmoittanut yt-neuvotteluista.

Lomautus- ja pakkovapaa-aallon taustalla on kuntatalouden kääntyminen selvästi miinukselle kahden viime vuoden aikana.

Yt-neuvotteluista näyttää myös tulleen keino, johon tartutaan aiempaa helpommin.

Yleisin tapa kohentaa kunnan taloutta on nostaa veroäyrin hintaa. Ensi vuonna peräti 156 kuntaa nostaa veroprosenttiaan.

Veroasteiden kirjo on venähtänyt suureksi. Kun Kauniainen jatkaa veroprosentilla 16,5, Kitee nostaa äyrin ensi vuodeksi suomenennätyslukemiin 22,5.

Mainos