HS: Korona ajoi helsinkiläiset ostamaan käytettyjä autoja

Autoilu on palannut vuoden takaiselle tasolle, mutta joukkoliikenteen käyttäjämäärät eivät ole.

Koronavirus näyttää ajavan Helsingin seudulla asuvia joukkoliikenteen käyttäjistä yksityisautoilijoiksi, kertoo Helsingin Sanomat.

HS:n mukaan ilmiö näkyy liikenteen kasvuna Helsingin seudun valtaväylillä ja joukkoliikenteen matkustajamäärissä, mutta etenkin käytettyjen autojen kaupassa Helsingin seudulla.

Autoalan tiedotuskeskuksen keräämässä autojen rekisteröintitilastossa on näkynyt selvää kasvua kesän aikana käytettyjen autojen rekisteröinnissä.

Käytettyjen autojen myynti kasvoi kesäkuussa koko maassa keskimäärin 12,7 prosentilla edelliseen vuoteen verrattuna, mutta HSL:n alueella kasvu oli peräti 30,1 prosenttia.

Pelkästään Helsingissä myytiin kesäkuussa lähes 1[nbsp]400 käytettyä autoa enemmän kuin vuosi sitten.

Käytettyjen autojen myynti on ollut myös heinä–syyskuussa selvästi vilkkaampaa Helsingin seudulla kuin muualla Suomessa.

Väyläviraston mittauspisteissä Helsingin valtaväylillä näkyy, miten kaikki liikkuminen väheni voimakkaasti maaliskuussa etätyösuositusten myötä.

Henkilöautoilla ajo supistui pääkaupunkiseudulla kuitenkin vähemmän kuin joukkoliikenne. Seudun keskeisillä väylillä henkilö- ja pakettiautojen liikenne väheni noin 42 prosenttia, kun joukkoliikenteen matkustajamäärät romahtivat lähes 74 prosenttia.

Autoilu on myös palautunut nopeammin liki vuoden takaiselle tasolle. Joukkoliikenteen matkustajamäärät sen sijaan laahaavat jäljessä.

Mainos