HS: Kolmannes pariskunnista jakaa menot tasan puoliksi

Pariskunnat ja perheet sopivat yhteisten kulujen jakamisesta varsin kirjavasti, kertoo Helsingin Sanomien teettämä gallup.

Yleisimpiä tapoja ovat kulujen jakaminen tasan puoliksi ja suhteessa puolisoiden tuloihin. Kumpaakin käyttää yli kolmannes kyselyyn vastanneista pariskunnista.

Kannatusta saa myös kulujen jakaminen menoerien mukaan: toinen maksaa esimerkiksi kauppalaskut, toinen vuokran.

Kyselyn mukaan vain kolmisen prosenttia pareista jättää yhteiset kulut pelkästään toisen osapuolen hoidettavaksi.

Monenkirjavat rahakäytännöt ulottuvat Suomessa kaikkiin väestöryhmiin. Selvää suosikkitapaa kulujen jakamiseen ei löydy oikeistosta eikä vasemmistosta, kaupungeista eikä maaseudulta. Puoluekannan mukaan jaoteltuna nousee esiin yksi ero: perussuomalaisten kannattajat panevat muita yleisemmin kulut tasan puoliksi.

Tutkimuksen teki TNS Gallup Helsingin Sanomien toimeksiannosta. Aineisto koottiin internetpaneelissa 5.–10.12.2014. Haastateltuja oli 1 004. Virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Mainos