Keväiset tievauriot ovat vuosi vuodelta entistä pahempi ongelma koko Suomessa, kertoo Liikenneviraston kunnossapidon asiantuntija Vesa Männistö.
– Kaikkien kuoppien tasaus ei kelirikkoaikana onnistu, koska määrärahat eivät riitä. Samoin vähäliikenteisillä, päällystetyillä teillä voidaan tehdä nykyään lähinnä paikkauksia. Keskitymme siihen, että pidämme keskeisen tieverkon kunnossa, Männistö sanoo Helsingin Sanomille.
Korjausten suunnittelu perustuu valtioneuvoston viimeisimpään liikennepoliittiseen selontekoon.
– Kun takavuosina kunnostimme vähäliikenteistä, päällystettyä tieverkkoa ehkä tuhat kilometriä vuodessa, nyt toimenpiteitä tehdään noin sadan kilometrin mittaiselle pätkälle, Männistö toteaa.