HS: Kansa huolissaan tuontienergiasta

Tuontienergian suuri määrä huolestuttaa suomalaisia Helsingin Sanomien teettämässä mielipidekyselyssä.

Vastanneista tuontienergian suuri määrä askarrutti 64 prosenttia vastanneista. Vain 26 prosenttia vastanneista on sitä mieltä, että asia ei ole pulmallinen.

Kyselyssä pyydettiin mielipidettä väitteestä, että Suomi on liian riippuvainen tuontienergiasta. Ennen kysymystä oli kerrottu, että Suomessa käytettävästä sähköstä 15–20 prosenttia tuodaan ulkomailta, pääosin Ruotsista.

Miehiä asia huolettaa selvästi enemmän kuin naisia. Toisaalta naisista 15 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa, kun miehissä tämä osuus oli vain 6 prosenttia.

Iällä ja tulotasollakin on asenteisiin merkitystä. Alle kolmikymppisistä huolestuneita on 54 prosenttia, mutta yli kuusikymppisistä 74 prosenttia.

Puoluekanta vaikuttaa mielipiteisiin vahvasti. Huolestuneiden osuus on suurin sosialidemokraateilla, 73 prosenttia. Sitten tulevat järjestyksessä perussuomalaiset, kokoomuslaiset ja keskustalaiset prosenttiluvuilla 71, 69 ja 68.

Vihreiden kannattajat poikkeavat selvästi muista. Vihreät on ainoa poliittinen ryhmittymä, jossa on enemmän väitteen kanssa eri kuin samaa mieltä olevia. 47 prosenttia ei pidä tuontienergiasta riippuvuutta liian suurena.

Aineisto on koottu TNS Gallupin Gallup Kanava -nettipaneelissa 5.–10. 12. 2014. Haastattelujen kokonaismäärä on 1 004. Virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa. Tutkimuksen otos edustaa Suomen 15–74 vuotta täyttänyttä väestöä.

Mainos