Helsinkiin suunnitellaan uutta monitoimiareenaa kulttuuri- ja urheilutapahtumille. Toteutuessaan se olisi Pohjois-Euroopan suurin. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.
Suunniteltu halli rakennettaisiin Suvilahteen ja sen yleisökapasiteetti olisi parhaimmillaan 17 000. Suunnitelmien mukaan halli avautuisi kesällä 2027. Suvilahdessa halli sijoittuisi alueelle, jossa järjestetään esimerkiksi Flow- ja Tuska-festivaalit.
Uuden monitoimiareenan rakennuskustannukset ovat arviolta 150-200 miljoonaa euroa.
HS:n mukaan hankkeen taustalla ovat muun muassa NHL-pelaajien neuvonantaja Todd Diamond, jääkiekkovalmentaja Olli Jokinen, rakennusyhtiö SRV:n perustaja, vuorineuvos Ilpo Kokkila, rakennuttaja Juha Kokkila, kiinteistösijoittaja Marko Kuusisto, NHL-pelaajien neuvonantaja Ilkka Larva, SRV:n varatoimitusjohtaja Timo Nieminen, asianajaja ja urheiluvaikuttaja Heikki Penttilä, jääkiekkoilija Karri Rämö ja asianajaja Urpo Väänänen.
Ryhmä kertoi torstaina jättäneensä Helsingin kaupungille Suvilahden aluetta koskevan kehitysvaraushakemuksen. Hanketta varten he ovat perustaneet osakeyhtiön.
Rakennushankkeen vetäjät perustelevat uutta hallia sillä, että Helsingistä puuttuu kansainvälisten viihdekiertueiden ja urheilun suurturnausten vaatimukset täyttävä areena. Syynä ovat myös entisen Hartwall-areenan venäläiset omistajakuviot, jonka vuoksi hallia ei ole voitu pakotteiden takia käyttää tapahtumien järjestämisessä.
Artikkelia muokattu 15.9.2022 kello 21.52: Korjattu areenan arvioitu valmistumisvuosi oikeaksi.