HS: Finavian hallituksen puheenjohtaja erosi protestina ministerille

Valtion lentoasemayhtiön Finavian hallituksen puheenjohtaja Riitta Tiuraniemi on Helsingin Sanomien mukaan jättänyt tehtävänsä protestina sille, että liikenneministeriö puuttui yhtiön hallitustyöskentelyyn.

Riitta Tiuraniemi ei HS:n mukaan hyväksynyt ministeriön ”hyvän hallinnon vastaista” omistajaohjausta, joka liittyi 34 miljoonan euron johdannaistappioiden selvittelyyn.

Tiuranemi sanoo lehdelle, että ministeri Anne Bernerin (kesk) rooli tässä oli merkittävä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Finavian hallitus päätti syyskuussa hakea siviilikanteella korvausta entiseltä hallitukselta ja entiseltä johdolta tappiollisista johdannaiskaupoista. Toisen kerran Tiuraniemi hermostui, kun yhtiö päätti lopettaa oikeustoimet entistä tilintarkastajayhtiötä vastaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Finavia on kokonaan valtion omistama ja yhtiön omistajaohjaus kuuluu liikenneministeriölle.

Berner kiisti maanantaina illalla, että hän olisi millään tavalla rikkonut hyvän hallinnon periaatteita. Hän kertoi HS:lle, että Finavian hallituksen enemmistö oli kanteiden nostamisen kannalla, mutta hallitus ei ollut yksimielinen.

Berner kertoo esittäneensä toiveen, että hallitus olisi yksimielinen entisen johdon haastamispäätöksessä.

Mainos