HS: ”Ei häpeile” – tällaisena työtoverit pitävät Helsingin pormestaria

Juhana Vartiaista kuvaillaan talouteen keskittyväksi johtajaksi, jolla ei ole tarvetta korostaa omaa asemaansa.
Juhana Vartiainen. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Juhana Vartiainen. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Viisi kuukautta Helsingin pormestarina toiminut Juhana Vartiainen (kok.) saa poliitikoilta ja virkamiehiltä kehuja sekä kritiikkiä.

Helsingin Sanomat pyysi kaikilta kaupunginvaltuutetuilta kouluarvosanaa pormestarin tähänastisesta kaudesta. Lisäksi valtuutetut saivat arvioida sanallisesti, miten pormestari on työssään syksyn aikana onnistunut.

Kyselyyn vastasi 85 valtuutetusta 36. Arvosanojen keskiarvo on 8,15. HS kävi lisäksi taustakeskusteluja helsinkiläisten poliitikkojen ja virkamiesten kanssa.

Vartiaista kiitellään vastauksissa siitä, että hän osallistaa eri valtuustoryhmiä ja delegoi vastuuta aiempaa enemmän toimialoille. Hänen katsotaan mieluummin jakavan valtaa kuin keskittävän sitä itselleen.

Häntä kuvaillaan talouteen keskittyväksi johtajaksi, jolla ei ole tarvetta korostaa omaa asemaansa. Vastauksissa todetaan, että pormestari ei myöskään pyri peittelemään tiedonpuutettaan.

– Hän ei häpeile tuoda esiin, ettei tiedä jotain asiaa, kulisseista kerrotaan.

Vartiaisella katsotaan olevan myös kyky omaksua tietoa nopeasti. Häntä kuvaillaan pragmaatikoksi, joka haluaa ottaa asioista selvää perinpohjaisesti.

Vartiainen saa osakseen myös kritiikkiä. Häntä kuvaillaan filosofiseksi ”diskuteeraajaksi”, jonka kärsivällisyys ei kuitenkaan aina riitä pikkutarkkaan poliittiseen vääntöön. Siten neuvottelujen edistäminen on Vartiaiselle hankalaa.

Mainos