Lapland Hotelsin hallituksen puheenjohtaja Pertti Yliniemi pelkää Kauppalehdessä, että luonteeltaan ”jatkuvat, tempoilevat ja epäselvät” koronarajoitukset ovat synnyttäneet ja synnyttävät alalle peruuttamatonta vahinkoa.
Hänen mukaansa alan vahingot ovat paljon suuremmat kuin pelkät tilinpäätöksiin kirjatut raskaat tappiot kertovat.
– Olemme pitkään varoittaneet, että pysyviä vaurioita pitäisi välttää, mutta alamme ei ole kiinnostanut hallitusta pätkääkään. Hotellialan työtä ei ole arvostettu, vaan toimintaa on pantu kiinni rajoituksin ilman asianmukaisia korvauksia.
– Ravintoloita on suljettu määräyksin kymmeniä eri kertoja tunnin tarkkuudella, ja pidän tätä äärimmäisen epäreiluna. Hallitus ei selvästikään arvosta palveluelinkeinoja eikä matkailua, Yliniemi sanoo.
Yliniemi sanoo, että paikkoja on pantu kiinni keinotekoisin kellorajoituksin, jottei korvauksia tarvitsisi maksaa. Alalle synnytettiin hänen mukaansa ”miljardivahinko”, jonka jäljet ovat vaikeasti korjattavissa.
– Tämä on hyvin turhauttavaa. Hotellit on kokonaan unohdettu, vaikka ne ovat tärkein osa miljardien eurojen matkailutuloja ja koko matkailuviennin ydin. Voi perustellusti kysyä, ovatko näin rankat rajoitukset edes olleet tarpeen, hän toteaa Kauppalehdelle.
Lapland Hotels on Suomen suurin yksityinen hotelliketju, johon kuuluu 19 hotellia, 2300 huonetta ja huoneistoa sekä 9800 ravintolapaikkaa ympäri Suomea.