Hollannin varapääministeri ja maan työväenpuolueen puheenjohtaja Lodewijk Asscher sanoo Hollannin kaatavan kaikki EU:n ja Ison-Britannian väliset kauppasopimukset, joissa briteille ei aseteta selkeitä vaatimuksia verovälttelyn suitsimisesta, The Guardian -lehti uutisoi.
Lehti on saanut käsiinsä Asscherin muille eurooppalaisille sosialistijohtajille lähettämän kirjeen, jossa hän linjaa puolueensa reunaehtoja tuleviin Brexit-neuvotteluihin. Asscher sanoo haluavansa kauppasopimus-linjauksellaan estää eurooppalaisten yritysten ja pääoman siirtymisen Isoon-Britanniaan pienemmän verotuksen perässä.
Asscher valittiin Hollannin sosialistien johtoon joulukuussa, jolloin hän nousi myös varapääministeriksi Hollannin keskustaoikeiston johtamassa koalitiohallituksessa.
Tiukka kannanotto voidaan tulkita myös vaalipuheeksi. Hollannissa järjestetään maaliskuussa parlamenttivaalit, joissa sosialistipuolue on tiukassa pakkoraossa laitavasemmiston ja maahanmuuttovastaisen vapauspuolueen välissä.
Sosialistien kannatus on supistunut alle puoleen edellisistä parlamenttivaaleista neljän vuoden takaa.