Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd.) sanoo tiedotteessaan, että EK:n puheenjohtaja Veli-Matti Mattilan palkanleikkauspuheet iskevät henkisesti pahasti juuri hoitotyöntekijöihin.
– Jos Mattilan tarkoitus oli sotkea työmarkkinoita ja suututtaa pienipalkkaisia naisvaltaisia kuntatyöntekijöitä, niin siinä tavoitteessa hän onnistui. Olen alkuviikosta tavannut useita tehyläisiä, jotka ovat olleet sitä mieltä, että julkista sektoria on jo nyt kuritettu tarpeeksi Kikyn myötä ja jossain raja tulee vastaan, Merja Mäkisalo-Ropponen toteaa.
– Eilen eräs sairaanhoitaja totesi minulle, että Mattila voisi varmasti laskea omaa palkkaansa vaikka 70 prosenttia ja hankkisi silti enemmän kun sairaanhoitaja.
Kansanedustajan mukaan puhe palkkojen alentamisesta kuulostaa raskasta työtä tekevistä hoitajista kohtuuttomalta ja epäoikeudenmukaiselta.
– Työtahti on todella kireä. Koko ajan on huono omatunto siitä, ettei ennätä tehdä työtä niin hyvin kuin haluaisi, eikä potilaille jää riittävästi aikaa eivätkä vapaapäivät riitä aina toipumiseen työn rasituksista. Sitten isopalkkaisten yritysjohtaja tulee kertomaan, että nyt palkkoja on laskettava 15 prosenttia.