Hoitajajärjestöt Tehy ja SuPer ovat hyväksyneet tänään torstaina kunta-alan neuvottelutuloksen.
Hoitoalan oma sote-sopimus on ollut hoitajajärjestöjen kymmenien vuosien tavoite. Se tulee voimaan tämän sopimuksen myötä syyskuun alussa 2021.
– Sote-sopimuksen saavuttaminen tällä sopimuskaudella oli ratkaisevaa neuvottelutuloksen hyväksymisen kannalta. Hylättyyn esitykseen verrattuna kuntasektorille syntyy nyt aidosti kokonaan uusi sopimusala ilman lisäehtoja esimerkiksi maakuntahallinnon toteutumisesta, Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen sanoo tiedotteessa.
Kiky-tunnit poistuvat elokuun lopussa. Aiemmassa esityksessä, jonka muut järjestöt olisivat hyväksyneet, ne olisivat poistuneet vasta lokakuussa.
– Kiky-tunnit ovat hiertäneet kunta-alan henkilöstöä pahasti ja ne ovat historiaa elokuun lopussa. Olemme iloisia, että kiky-ratkaisua saatiin parannettua vappuaaton tilanteesta, mikä hyödyttää nyt paitsi hoitajia myös kaikkia muita kunta-alan työntekijöitä, SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola sanoo.
Palkankorotusten taso vastaa muilla aloilla sovittua yleistä linjaa. Yleiskorotus on 1.8.2020 1,22 prosenttia ja 1.4.2021 1,0 prosenttia. Lisäksi ensi vuonna 1.4.2021 maksetaan paikallinen järjestelyvaraerä, jonka suuruus on 0,8 prosenttia. Sopimuskausi on 23 kuukautta alkaen 1.4.2020.
SuPer ja Tehy ovat neuvotteluissa esittäneet Covid19-virukselle altistumisen riskin ja valmiuslain rajoitusten piirissä työskenteleville kertakorvausta eli niin sanottua. koronalisää. Tätä kuntatyönantaja ei hoitajajärjestöjen mukaan tyrmännyt, mutta korvausta ei tähän sopimukseen saatu. Se olisi edellyttänyt valtiolta erillistä rahoitusta kuntien heikon taloustilanteen vuoksi. Tehy ja SuPer vetosivat koronakorvauksesta maan hallitukseen eilen keskiviikkona.
Palkkatasa-arvon edistämistyö aloitetaan työryhmässä, jonka tehtävänä on selvittää 28.2.2022 mennessä kunta-alan palkkatasa-arvoon ja ansiokehitykseen liittyviä kysymyksiä sekä palkkaohjelman rakentamista.