Hjallis Harkimon visio: Yritys sopii sisäisesti kaiken, jokainen on yrittäjä, tasaisemmat tulot

Suomessa ylimmällä johdolla on kansanedustajan mukaan niin paljon rahaa, että he eivät ehdi sitä edes käyttää.

Kokoomuksen kansanedustaja ja liikemies Harry ”Hjallis” Harkimo kirjoittaa Iltalehden blogissa otsikolla Tulonjako tasaisemmaksi – yrityksissä. Hän sanoo miettineensä jo kauan vastakkainasettelua työntekijöiden ja työnantajien välillä.

”Juuri nyt se näyttää tuhoavan yhteiskuntaamme. Meidän on pakko saada ammattiliittojen ja työnantajien välienselvittelyt turhiksi niin, että ne tulevaisuudessa lakkautetaan. Mutta uskon, että osin se tapahtuu ihan itsestään”, Hjallis Harkimo kirjoittaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hän kertoo vierailleensa tuhansien koululaisten Innokampus-tapahtumassa, jossa olleet uudet startup-yrittäjät vahvistivat hänen visiotaan tulevaisuudesta.

”Siinä työntekijät eivät tarvitse enää nykyisenkaltaista edunvalvontaa, vaan yritys sopii sisäisesti kaiken. Jokainen työntekijä on yrittäjä omassa yrityksessään. Hän on joko jollain tavalla omistaja, tai sitten hänen työpanoksensa on jollain tavalla sidoksissa tulokseen. Johtajien tehtävät muuttuvat, koska jokainen työntekijä on eri lailla motivoitunut”.

”Emme voi ratkaista ongelmia samalla tavalla kuin silloin, kun loimme ne. Tulevaisuudessa emme tarvitse kellokortteja seuraamaan, kuinka monta tuntia olemme paikalla, vaan jos työntekijä on motivoitunut, hän tekee työnsä aikaansa katsomatta. Tätä seuraava sukupolvi haluaa”, hän toteaa.

Harkimon mukaan toimistot menettävät merkityksensä digitalisaation myötä.

”Palkkarakenteet muuttuvat: ei ole enää ylintä johtoa, joka tienaa miljoonan, vaan tulot jakaantuvat tasaisemmin koko organisaation läpi”.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hänen mukaansa nykyisessä systeemissä ei olekaan mitään järkeä.

”Suomen ylin johto jakaa hallituspaikkoja toisilleen ja nostaa ylisuuria bonuksia. Heillä on niin paljon rahaa, että he eivät ehdi sitä edes käyttää. Se synnyttää vastakkainasettelua ja kateutta”.

”En väitä, että yllämainitut asiat toteutuvat ihan heti, mutta tähän suuntaan maailma menee ja sen on mentävä, jotta pystymme kilpailemaan globaalissa maailmassa”, Harkimo katsoo.

Mainos