Kansanedustaja Harry ”Hjallis” Harkimo (kok.) kertoo lakialoitteestaan IItalehden blogikirjoituksessaan.
– On muutama merkittävä järjestö, jotka ovat kaikkea muuta kuin avoimia. Puhun nyt työmarkkinajärjestöistä. Nythän ne luetaan yleishyödyllisiksi yhdistyksiksi, ja esimerkiksi ammattiliitot eivät ole verovelvollisia tuotoistaan, Hjallis Harkimo kirjoittaa.
– Näin silti, että kukaan ei tiedä, mihin ne tosiasiassa rahansa käyttävät. Niiden toimintakertomuksia ja tilinpäätöksiä ei ole tarvinnut julkistaa.
Hänen mielestään olisi reilua, että jokainen ammattiyhdistyksen jäsenmaksuja maksava tietäisi mihin heidän rahansa käytetään ja mitä jäsenmaksuilla saa.
– Ansiosidonnaiseen päivärahaan menee nimittäin arvion mukaan noin 30 prosenttia yhdistysten tuotoista – loput luultavasti rahastoidaan työntekijöiden edunvalvontaa varten. Olisi mukava tietää, mihin ammattiliitot sen ylimääräisen rahan käyttävät, varsinkin kun hallitus on päättänyt käynnistää selvitystyön siitä, miten säätiöiden ja yleishyödyllisten yhteisöjen noin 20 miljardin sijoitusvarallisuudesta saataisiin osa ratkaisua Suomen taloustilanteeseen.
Suomalaisten palkat, työllisyystilanne ja koko kilpailukyky nimittäin kansanedustajan mukaan kasvaisivat, jos vain muutama prosenttikin näistä miljardeista saataisiin uutena pääomana markkinoille ja kotimaisiin kasvuyrityksiin.
– Ministeriön selvitystyötä helpottaisi, jos myös työmarkkinajärjestöjen sijoitusvarallisuus olisi tiedossa. On aivan normaalia että osakeyhtiöiden tilinpäätökset julkistetaan ja niiden perusteella tehdään yritystoimintaan liittyviä ratkaisuja, hän huomauttaa.
– Ihmettelen, miksi jo nykyistä lainsäädäntöä ei ole sovellettu niin, että työmarkkinajärjestöt olisivat velvollisia toimittamaan tilinpäätöksensä ja toimintakertomuksensa patentti- ja rekisterihallitukselle. Miksi kukaan ei pidä huolta, että he noudattaisivat lakia?
Harkimo perustelee lakialoitettaan sillä, että varsinkin verottajan on tiedettävä ne perusteet, joilla yleishyödyllisyyttä arvioidaan.
– Työntekijöiden edunvalvonta on toki periaatteellisella tasolla yleishyödyllistä toimintaa. Sen sijaan ei ole oikein, että valtio antaa työmarkkinajärjestöille muista järjestöistä poikkeavia veroetuuksia, mutta kukaan ei tiedä toiminnan taloustietoja – kaikkein vähiten itse ammattiliiton jäsenmaksuja maksavat työntekijät, hän toteaa.
– Ei tuntuisi kovin mukavalta maksaa prosentteja palkasta ammattiliitolle, jos selviäisi, että sillä rahalla onkin joku muu tienannut itselleen jotain. Se ei olisi yleishyödyllistä. Sehän olisi liiketoimintaa. Siksi lakimuutos tulee tarpeeseen.