Yrittäjä-kansanedustaja Hjallis Harkimo kirjoittaa Iltalehden blogissaan, että ”säännöllisesti joku pienuuttaan ärhentelevä kolumnisti vikisee, että Hjallis se jaksaa puhua yksinpurjehduksestaan maailman ympäri”.
Hän kertoo, miksi palaa aiheeseen yhä. Lauantaina Helsingin Etelärannassa kello 11 on muistojenkultaustilaisuus, kun paluusta kotisatamaan on päivälleen 30 vuotta.
– On nimittäin niin, että mitä enemmän ikää karttuu, ihminen alkaa ajatuksissaan palata niihin hetkiin, jotka ovat häntä muovanneet tavalla tai toisella. Se ei ole nuoruuden perään haikailua, vaan jonkinlaista lämminhenkistä juttelua oman sisimmän kanssa, Hjallis Harkimo toteaa.
– Monella meistä lasten syntymät ovat varmasti niitä hetkiä. Ainakin itselleni ne ovat tärkeitä, koska ne ovat muuttaneet minua niin paljon. Lasten myötä jouduin ottamaan vastuuta myös muista kuin itsestäni. Ymmärsin yhä enemmän siitä, mitä rakkaus voi tarkoittaa.
Harkimo kertoo häntä myös yhä sattuvan fyysisesti, kun jokin asia palauttaa mieleen sen hetken, jolloin hänen isänsä kuoli. Kansanedustajan mukaan ”minulle se on maailman surullisin hetki”.
– Maailman suurin haaste minulle puolestaan oli olla 168 päivää yksin merellä purjeveneessä. Jatkuva univaje, vaaratilanteet, monet itkut – ne eivät voineet olla jättämättä jälkiään nuoreen mieheen. Paluun jälkeen näin maissa painajaisia vaaratilanteista pitkään, Harkimo kertoo.
– Heräilin öisin kauhuntunteisiin, niihin hetkiin, jolloin olin naamatusten kuoleman kanssa. Yhä edelleen – harvoin – nuo muistot palaavat uniini.
Hän sanoo olleensa tietysti etuoikeutettu, että pääsi noin suurisuuntaiseen matkaan ”niin omaan itseeni kuin maailman ympäri”.
– Itsekään en lähtisi enää moiseen uhkarohkeaan reissuun, mutta olen tyytyväinen siitä itseluottamuksesta, jonka nuoruuden reissu toi elämääni.