– Meidän megaluokan ongelmamme on, että tulevaisuudessa suomalaisten pitää olla paljon nykyistä koulutetumpia, Harry ”Hjallis” Harkimo kirjoittaa Savon Sanomien blogissaan.
Hän huomauttaa kaiken kulkevan digitaaliseen suuntaan. Se merkitsee, että koulutetun työvoiman tarve kasvaa.
– Muuten koko maamme putoaa kelkasta ja jäämme pahasti jälkeen. Meillä tulee olemaan täysin erilainen työntekijöiden tarve, johon emme pysty vastamaan tällä koulutusmäärällä, Harkimo sanoo.
Hänen mukaansa koko tapa tehdä töitä on tulevaisuudessa täysin erilainen. On etätöitä, yksin yrittämistä. Myös työajat ja -paikat muuttuvat.
– Olemme jäämässä pahasti jälkeen – ei vaan koulutuksessa, mutta myös työelämän kaikissa joustoissa. Nyt olisi aika herätä ennen kuin on liian myöhäistä.