Hjallis Harkimo: Radikaalit liikkeet olisivat tarpeen

Kansanedustaja haluaa yritysverotuksen alas ja paikallista sopimista.

Yrittäjä-kansanedustaja Hjallis Harkimo kirjoittaa Iltalehden blogissaan, että talouden 
vipuvarsi kaipaa 
rohkeita liikkeitä. Harkimon mukaan talouden nousukiito ”on vain lumetta ja kauniita käyriä talousihmisten taulukoissa, jos elpyvää toimeliaisuutta ei pystytä hyödyntämään”.

– Maailmantalouden suotuisimmat tuulet pitää saada omien talouspurjeidemme työntövoimaksi. Mutta jos oma järjestelmämme on liian raskas, suurinkaan kasvu ei hyödytä meitä. Edes vipuvarsi ei jaksa nostaa.

– Tällä hetkellä näyttää siltä, että emme ole valmiita keventämään ja hiukan kiristämään vyötä, jotta saisimme sen avulla kunnon kasvupyrähdyksen, Hjallis Harkimo valittelee.

Hän huomauttaa, että työllisyysasteeseen ”tämä niin sanottu nousukausi ei ole vaikuttanut tippaakaan”.

– Jonkinlaiset radikaalit liikkeet olisivat meidänkin systeemissämme tarpeen. Kyllä se nyt vaan on niin, että meidän tiimalasi valuu muuten loppuun hyvin nopeasti. Suurin eläköityminen iskee pian päälle, ja siihen meidän pitäisi valmistautua.

– Hallitus on tehnyt joitakin hyviä ratkaisuja, mutta kyllä verotusta pitää muuttaa enemmän – jos ei niin radikaalisti kuin (Donald) Trump, mutta isoja muutoksia meidänkin on tehtävä, jos haluamme taittaa velkaantumisen.

Hjallis Harkimon mielestä ”päämääränämme pitää olla, että saamme ihmiset töihin ja leipäjonot pois”.

– Tämä ei tapahdu ilman suuria investointeja. Eli yritysverotus alas, ja samalla osinkoverotusta voi vähän nostaa. Ammattiyhdistysliikkeiltä pitää saada valtaa pois ja heidän jäsenmaksunsa verolle. Tilalle pitää saada paikallista sopimista, se jos joku lisää tuottavuutta. Myös tuloveroastetta pitää muokata, Harkimo toteaa.

– Talous pitää saada vauhtiin, mutta ei sen itsensä vuoksi, vaan ihmisten vuoksi. Minulle tulee itku silmään leipäjonoista Suomen kaltaisessa maassa. Mutta meidän pitää kaikkien toimia ja uskaltaa tehdä reippaita omia ratkaisuja, muuten muun maailman veto ei meitä auta.

Mainos