Hjallis Harkimo: Nämä ay-liitot neuvottelivat jäsenilleen työajan pidennyksen, mutta eivät työntekijöilleen – häikäilemätöntä

Kansanedustajan mukaan Tehyn ja Superin omat työntekijät tekevät kesällä yhä lyhyttä työpäivää.

Yrittäjä-kansanedustaja Hjallis Harkimo (kok.) kirjoittaa Iltalehden blogissaan otsikolla Häikäilemätöntä menoa ay-liikkeessä. Hän viittaa Tehyn ja Superin omiin työntekijöihin.

– Ensiksi Tehyn 120 hengen henkilökunta neuvottelee 160 000 jäsenelleen kilpailukykysopimuksen, jossa muun muassa vuosittaista työaikaa pidennetään 24 tunnilla. Mutta heti kun liiton työntekijät ovat saaneet sopimuksen valmiiksi, he ilmoittavat, että he itse eivät aio sopimusta hyväksyä, Hjallis Harkimo toteaa.

Hänen mukaansa Tehyn työntekijät tekevät kesällä yhä kuuden tunnin työpäivää ”vaikka jalomielisesti tulivatkin vastaan niin, että tuo kuuden tunnin työpäivä alkaakin vasta juhannuksesta eikä kesäkuun alusta”.

– Sama tilanne on ammattiliitto Superissa, jossa jäsenistö on pantu hyväksymään kiky-sopimus, mutta liiton työntekijät eivät sitä aio noudattaa.

Harkimon mielestä luulisi, että jäsenistö pitää tätä törkeänä käytöksenä.

Poimintoja videosisällöistämme

– Minun on hyvin vaikea ymmärtää, miksei asiasta synny suurempaa kapinaa. Jopa valtiolla olisi oikeus närkästyä, niin paljon ammattiliittojen toimintaa verovähennysten kautta subventoidaan, hän kirjoittaa.

Yhteisen sopimuksen täyttäminen ei kansanedustajan mukaan vaatisi näiltä liittojen työntekijöiltä enempää kuin sen, että he tekisivät esimerkiksi tehdä seitsemän tunnin työpäivää kesän ajan.

– Vastarinta kuvastaa hyvin sitä, kuinka häikäilemättömästi liitot ja näköjään erityisesti niiden työntekijät pitävät kiinni saavutetuista eduistaan. Ja näemmä he voivat tehdä mitä lystäävät, ilman että kukaan puuttuu asiaan.

– Edellämainitut esimerkit todistavat ammattiliittojen uudistumistarpeesta. Niiden valta natisee, ja ne käpertyvät siilipuolustukseen. Mutta sen sijaan ne ovat valinneet taktiikan, jota yritysmaailmassa jotkut osakkeenomistajat saattavat tehdä, kun murros uhkaa alaa: he eivät uskalla uudistaa yritystä muuttuneiden olosuhteiden mukaiseksi, vaan rahastavat vanhalla liiketoimintamallilla niin pitkään kuin pystyvät. Tällaisella lypsämisellä on yleensä lyhyt loppu.

Hjallis Harkimon mielestä ”nähtäväksi jää, pystyvätkö ammattiliittojen työntekijät näkemään itsensä paitsi omien etujen valvojina, myös yhteisen Suomen asian edistäjänä”.

Harkimon käsittelemistä ammattiliittojen työntekijöiden kertoi kuluneella viikolla Taloussanomat tässä ja tässä.

Mainos