Kansanedustaja Harry ”Hjallis” Harkimo (kok.) kysyy Iltalehden blogissaan, onko täällä ketään talkoissa.
– Sitä olen viime aikoina miettinyt, että kuka täällä loppu viimeksi kantaa korttaan mihinkään yhteiseen kekoon? Tarkoitan nyt isossa kuvassa – kyllä minä arjessani näen ihmisten olevan myös hyviä toisilleen. Mutta kun ottaa vähän laajemman näkökulman, niin yhtäkkiä näyttää siltä, että kukaan ei ole valmis luopumaan omastaan, Harkimo kirjoittaa.
Hän ihmettelee yritysjohtajien keskipalkan nousseen keskimäärin 40 000 euroa – ”siis suurin piirtein yhden työntekijän vuosipalkan verran”.
– Samaan aikaan näiden yritysjohtajien edustajat vaativat yhteiskuntasopimusta, jossa työntekijöiden palkkoja pitäisi mielellään pienentää mahdollisimman paljon. Onhan se nyt itsestään selvää, että ei tällaisina aikoina yritysten pitäisi lähteä palkitsemaan johtoa tuollaisilla summilla. Siis jos joku isompi yhteinen hyvä yhtään kiinnostaa.
Hjallis Harkimon mielestä vaadittaisiin parempaa pelisilmää ja rohkeaa uudistumista.
– Työntekijöiden pitäisi saada edustus yritysten hallituksiin. Kun työn muodot muuttuvat, jyrkkä jako palkkatyöhön ja omistajiin murtuu. Matalat hierarkiat ja avoimuus tuovat luottamusta, jota kovan kilpailun keskellä tarvitaan.
Hänen mukaansa ”samaan aikaan ay-johto vastustaa kaikkia leikkauksia, mutta toimii itse kylmällä kapitalistin logiikalla”.
– Se rakentaa verovapailla jäsenmaksuilla säätiöitä ja vuokra-asuntojättiläisiä, jotka korottavat vuokria, joiden tuotoista ’yleishyödyllinen’ järjestö ei tietenkään maksa veroja. Ay-liikkeellä ei silläkään ole halua antaa mitään signaalia jouston varasta, kun on kyse sen omasta omaisuudenhoidosta, Hjallis toteaa.
Veroja ei hänen mukaansa haluaisi kovin moni muukaan maksaa, eipä sillä, kun pieni mutta varakas joukko suomalaisia on aktiivisesti verosuunnitellut yhtiöitänsä Panamalle.
– Ja toisaalla Portugaliin lentävät koneet notkuvat vauraiden taxfree-eläkeläisten ylipainosta.
– Kaikki nuo esimerkit koostuvat tietysti yksittäisten ihmisten päätöksistä, joita tehdessä harva ajattelee, mikä olisi hyväksi Suomelle. Sehän olisi naurettavaa – niin nykyään kai ajatellaan.
– Mutta mitä jos Suomea ei ajattele ylevästi isänmaana, vaan suomalaisina! Siis joukkona ihmisiä, sattumalta yhdessä aika karuissa olosuhteissa – tulisiko silloin mieleen, että mitäs jos yritetään yhteistyötä?, Harkimo kysyy.