Hjallis Harkimo kaatui ja löi kadulla päänsä – ”oikein kunnolla”

Kansanedustaja sanoo nähneensä tähtiä kuin Timo Soinin silmissä.

Iltalehden blogipalstallaan kokoomuksen yrittäjä-kansanedustaja Hjallis Harkimo kertoo hänelle viikolla sattuneesta onnettomuudesta.

– Ensin minulle kävi vähän niin kuin ulkoministeri (Timo) Soinille ja liukastuin yhtenä aamuna, kun olin kävelemässä. Löin pääni oikein kunnolla, niin että näin tähtiä ja niskani venähti ja se on ollut kipeä koko viikon. Joku irvileuka jo kysyi, liukastelevatko hallituspuolueet kaikki jo samalla tavalla, Harkimo kirjoittaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Harkimo valitteli keskiviikkona eduskunnassa kipeää päätään. Hän kertoo sen ja ajan puutteen estäneen poikiensa viemisen hiihtämään ”niin kuin minut aina vietiin, kun olin pieni”.

Blogissa Hjallis muistelee lapsuutensa ensimmäistä nousua Rukan hiihtohississä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Meillä tuli veljeni kanssa riitaa ankkurihississä ja hän tönäsi minut kumoon. Hissi vei minua pitkän matkaa ja siitä sitten sairaalaan. Jalka lastoitettiin, enkä päässyt hiihtämään metriäkään. Mutta jotenkin kuitenkin nautin, kun sain olla yhdessä perheeni kanssa.

– Kaiken tämän haluan kertoa siksi, että pidän hiihtolomahetkiä lapsille tärkeänä. Ne ovat koko perheelle henkireikiä ja ne muistaa lopun elämäänsä.

– Maailma ei tietenkään ole oikeudenmukainen. On iso joukko lapsia ja vanhempia, jotka eivät pääse kesä- tai hiihtolomillaan matkustamaan mihinkään, koska vanhemmilla ei ole mahdollisuuksia toteuttaa niitä. Kukaan ei voi valita mihin syntyy ja mitkä ovat omat lähtökohdat. Siksi yhteiskunnan pitää pitää huolta niistä, jotka eivät pärjää, hän kirjoittaa.

Mainos