Kansanedustaja-yrittäjä Harry ”Hjallis” Harkimo (kok.) on kirjoittanut Iltalehteen kolumnin Eri pelit, samat lait. Hän sanoo huomanneensa urheilun joukkueissa, että samat lainalaisuudet tuntuvat pätevän melkein kerrasta toiseen.
– Sinänsä ne ovat yksinkertaisia: Kun joukkue pelaa hyvin ja menestyy, ovat kaikki tyytyväisiä. Henki on hyvä ja sellaisessa tilassa joukkue voi pystyä ihmeellisiin suorituksiin.
– Jos joukkue taas menestyy alle odotusten, siitä ei hyvä seuraa. Joukkueen sisällä alkaa olla tyytymättömyyttä ja alkaa kuulua purnausta. Yhteishenki ei ole enää niin hyvä, Harkimo toteaa.
Hänen mukaansa joukkueessa on kuitenkin aina valmentajalle solidaarisia pelaajia – kunnes valmentaja vaihtuu.
– Sitten he ovat taas solidaarisia uudelle. Nämä ovat yleensä semmoisia tyyppejä, joita valmentaja on suosinut. Tai sitten he vain ovat sen tyyppisiä, etteivät halua tai uskalla tehdä muuta.
– Mutta koska joukkuetta ei voi vaihtaa, vaihdetaan valmentajaa ja toivotaan parempia suorituksia.
Valmentajavaihdon suurin syy ei ole se, että valmentaja olisi huono, vaan se, että ”jonkinlainen yhteinen usko on mennyt”.
– Ristiriitoja tulee aina, mutta joskus rikkoutuu jokin suurempi, henkinen ydin. Yrityksissä on monta kertaa sama tilanne: kun yritys tekee huonoa tulosta, eivät työntekijät ole tyytyväisiä. Tunnelmat leviävät ja taas koko yhteisö kärsii. Yleensä toimitusjohtaja saa potkut, koska muutakaan ei voida tehdä.
Politiikassa Hjallis Harkimon mukaan vaikka osin lainalaisuudet ovat erilaisia, löytyy myös samoja sääntöjä. Tuloksia mitataan gallupien muodossa ja vaalit mittaavat lopullisen tuloksen.
– Jos välitavoitteissa ei onnistuta, se voi purkautua tyytymättömyytenä ja silloin joukkue ei ole enää yhtenäinen.
Hänen mukaansa tämä ilmiö on näkynyt kokoomuksessa viime viikkoina.
– Kun löytyy hyvä syy, alkaa pitkäaikainen tyytymättömyys purkautua eri tavoilla. Jos johtaja ei saa joukkojaan kasaan, päättävät jäsenet, saako hän jatkaa. Kaikki on viime kädessä aina siitä kiinni, kuka johtaa ja minkälaisen tiimin hän kokoaa ympärilleen – olivat ne sitten ministereitä, apuvalmentajia tai varatoimitusjohtajia, Harkimo kirjoittaa.
– Mutta lopulta johtaja on se, joka kantaa päävastuun.