Hjallis Harkimo: Demarit on vallattu, en voi ymmärtää kuka luottaa tähän porukkaan

Kokoomuksen kansanedustajan mukaan demarit ovat täysin ay-liikkeiden talutusnuorassa.

Kansanedustaja Hjallis Harkimo (kok.) kirjoittaa Iltalehden blogissaan, että VR-yhtiöstä tehty välikysymys on taas hyvä esimerkki Sdp:n talutusnuorasta. Hänen mukaansa ”Veturimiesten liitto ja pari muuta ovat painostaneet demareita, ja siksi välikysymys on tehty”.

Antti Lindtman kokosi välikysymyksen: se oli niin läpinäkyvää, kun hän yksi päivä kävi istuntosalissa läpi kaikki oppositioryhmät, jonka jälkeen hän kävi kertomassa pääministeripuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajalle Antti Kaikkoselle tulokset. Välikysymyksen allekirjoittajaksi laitettiin sitten Harry Wallin, joka on toiminut veturinkuljettajana, Hjallis Harkimo toteaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Miksi tämä välikysymys tuli nyt? No koska oppositiolla on hätä kädessä. Budjetissa ei ollut heille tarttumapintoja, joten oli pakko keksiä jotain. VR kelpasi aiheeksi, vaikka välikysymys olisi oikeastaan pitänyt tehdä aikoja sitten.

Toinen syy välikysymykselle hänen mukaansa on, että koko demaripuolue on täysin sekaisin.

– Puolue on jakautunut falangeihin, ja siksi ulkopuoliset voimat ovat ottaneet niin vahvan otteen sosialidemokraattisesta kansanliikkeestä. Antti Lindtman kuuluu siis Eero Heinäluoman leiriin, kuten Maarit Feldt-Ranta, joka juuri hävisi presidenttiehdokasvaalit Antti Rinteen ehdokkaalle Tuula Haataiselle. Sitten on vielä kolmas ryhmä: Jutta Urpilaista kannattava ryhmittymä, Harkimo kuvailee.

– Tätä sisäistä eripuraa ay-liike käyttää hyväkseen ja ottaa valtaa, joka kuuluisi jäsenistölle. En voi ymmärtää kuka voi luottaa tähän porukkaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Välikysymys VR:n tilanteesta on hänen mukaansa näillä taustoilla ymmärrettävä, joskin tyhmä ja turha veto.

– Mutta sitä en voi ymmärtää, että myös ruotsalaiset ja kristilliset lähtivät tähän ay-masinoituun lauluun mukaan. Vasemmalle kallistuneet vihreät ja vasemmisto sopivat räkyttäjiksi, mutta nyt Anne Berner jää ihan yksin. Toivottavasti hallitus on jatkossa yhtenäinen eikä Berner joudu puolustamaan hallituksen asiaa yksin.

Harkimon mielestä välikysymys oli monelta osin harhaanjohtava: monopoli on pakko purkaa ja purkaminen tulee johtamaan kuluttajille hyödylliseen kilpailuun.

Mainos