Historiantutkija US:lle: Sardiiniliike ei olisi pahitteeksi Suomessakaan

Italian sardiiniliike vastustaa äärioikeiston toimintaa.

Valtiotieteen tohtori Jukka Tarkan mielestä olisi toivottavaa, että myös Suomeen syntyisi Italian esimerkin mukainen sardiiniliike, joka vastustaisi äärioikeiston pyrkimyksiä, uutisoi Uusi Suomi.

– Italiassa näyttää syntyvän sardiinien kansanliike, joka tuntee tehtäväkseen muistuttaa, että maassa on myös sivistyneitä ja älykkäitä ihmisiä. Siinä ympäristössä tuo tuntuu todella terveeltä ja raikkaalta hätähuudolta. Eipä olisi pahitteeksi Suomessakaan, Tarkka kirjoittaa Facebook-sivullaan.

Italian sardiiniliike on järjestänyt tänä viikonloppuna mielenosoituksia Milanossa. Liike vastustaa äärioikeistoa ja populismia.

Liikkeen perustamissyynä oli halu puuttua Matteo Salvinin tiukkaan maahanmuuttopolitiikkaan. Salvini toimin Italian varapääministerinä ja sisäministerinä kesäkuusta 2018 syyskuuhun 2019. Hän edustaa oikeistopuolue Pohjoisen liittoa (Lega Nord). Puolue suhtautuu kriittisesti muun muassa maahanmuuttoon ja Euroopan unioniin.

Pelkän Salvinin vastustamisen sijaan sardiiniliike on kuitenkin levinnyt viime aikoina laajemmin koko Italian nykypolitiikkaa kyseenalaistavaksi liikkeeksi.

Mainos