[rev_slider alias=”katalonia-01″ mode=”header”][/rev_slider]
Ensialkuun varoitus: tämä kirjoitus ei ole objektiivinen. Kirjoittaja omaa sukurakkautta Kataloniaa kohtaan.
Hallituksen sote-neuvotteluita on kuvattu vaikeiksi. Asiat ovat kovin suhteellisia, sillä todellinen pattitilanne on Kataloniassa, Espanjaan kuuluvalla itsehallintoalueella.
Espanja on eurooppalaisittain katsottuna merkittävä ja iso valtio. Se on matkailumahti, se on Naton ja EU:n jäsen, sillä on jonkin verran teollista tuotantoa, se on turvallinen ja vakaa maa – ja mikä merkittävintä, kieli on maailman toiseksi puhutuin.
Espanjaa on koetellut kuluneella vuosikymmenellä raju lama, joka johtui löysän rahan ja korruption ruokkimasta asuntokuplasta, mikä laajeni pankkikriisiksi. Maa on kuitenkin noussut pahimmasta notkosta, ja sen talous kasvaa keskimääräistä nopeammin.
Seitsemän ja puolen miljoonan asukkaan kokoinen Katalonia on ollut Espanjaa kauemmin olemassa. Nykyisen Katalonian rajat hahmoteltiin jo 800-luvun alussa, jolloin Kaarle Suuri valloitti sen arabeilta. Alkoi kreivien hallitsemat vuosisadat, joiden aikana katalonialainen kulttuuri sai rauhassa kehittyä. Oma kieli on siitä merkittävin ilmentymä.
Aragonia valloitti Katalonian 1100-luvulla, ja 1400-luvulla luotiin pohja Espanjalle, kun Aragonian ja Kastilian hallitsijat avioituivat. Nykyinen, eri kansoista koostuvat valtio Espanja syntyi 1714. Kataloniasta tuli silloin osa Espanjaa. Tätä ennen ja jälkeenkin Katalonia on käyttänyt hyväkseen Espanjan ja Ranskan välisiä sotia jopa julistautumalla itsenäiseksi tasavallaksi. Napoleon liitti Katalonian kertaalleen myös Ranskaan, mutta hävittyään sodan Katalonia palautui Espanjalle.
Saksalainen kuuluisa sosiologi Max Weber määritteli valtion organisaatioksi, jolla on legitiimi väkivaltamonopoli tietyllä maantieteellisellä alueella.
Katalonia täyttää kansan kriteerit: sillä on vuosituhannen aikana kehittynyt oma kulttuuri ja kielensä. Valtio se ei ole, mutta arvioista riippuen noin puolet, miljoonat katalonialaiset, haluaisi siitä myös oman valtion. Katalonian alueparlamenttivaalien perusteella itsenäisyysmielisillä on enemmistö hallussaan. Viimeisten tapahtumien myötä itsenäisyysmielisten kannatus lienee vain noussut.
[rev_slider alias=”katalonia-02″][/rev_slider]
Katalonian presidentti Carles Puigdemont Katalonian parlamentissa perjantaina 27.10.2017. Kuva: Lehtikuva
Mistä pohjimmiltaan on kyse Espanjan ja Katalonian kiistassa? Monien mielestä nykyistä kiistaa ei olisi syntynyt, jos osapuolet olisivat päässeet sopuun viime vuosikymmenellä, 2000-luvun alkupuolella, uudesta itsehallintolaista. Se olisi taannut katalonialaisille nykyistä vahvemman itsehallinnollisen aseman. Laki jumittui perustuslakituomioistuimeen, johon espanjanmieliset puolueet mielellään vetoavat. Katalonialaisten mielestä perustuslakituomioistuin tekee poliittisia päätöksiä sortaen Kataloniaa.
Katalonia on Espanjan talousveturi. Espanjassa on 16 itsehallinnollista aluetta, mutta Katalonian osuus koko maan bruttokansantuotteesta on peräti viidennes.
Espanjan keskushallinto ohjaa Kataloniasta varoja Espanjan muihin osiin. Tulosiirtoja pidetään liiallisina. Kenties vielä suurempi epäoikeudenmukaisuuden tunne kumpuaa siitä, että osavaltioilla on erilaisia oikeuksia. Esimerkiksi Baskimaa kerää lähes kaikki veronsa itse ja tilittäen osan Espanjalle. Kataloniassa tilanne on päinvastainen: oma veronkanto-oikeus on suppea. Tätä mekanismia ja tulonsiirtojen määrää katalonialaiset haluaisivat itsehallintolain uudistuksella muuttaa. Talouskriisin takia köyhtynyt Espanja ei tavoitetta niele.
Katalonia toki käy kauppaa muun Espanjan kanssa. Monet Kataloniassa toimivat yritykset eivät katso hyvällä voimistunutta itsenäisyysliikettä. On selvää, että epävakaus kaikkinensa vaarantaa bisneksen. Katalonia on ollut vahvan taloutensa vuoksi sisäisen maahanmuuton päätepiste. Siellä on paljon muualta tulleita, jotka eivät ymmärrä itsenäisyyspuheita eivätkä osaa puhua katalaania.
Se, että katalonialaiset eivät ole asiassa yksimielisiä, ei poista tosiasiaa, että halu irtaantua Espanjasta on voimistunut. Parlamentin voimasuhteet heijastelevat ilmapiirin muutosta. Kataloniaa pitkään johtanut porvarillinen CiU (puolue ei ole kokoomuksen sisarpuolue) on sekin siirtynyt viimeisen vuosikymmenen aikana itsenäisyysaatteen kannalle. Aiemmin kovempi linja kuului lähinnä laitavasemmistolle.
Kokoomuksen veljespuolue Partido Popularia, PP, edustava pääministeri Mariano Rajoy on vetänyt tiukkaa linjaa. Se sopii puolueen profiiliin, joka korostaa espanjanmielisyyttä. Kataloniassa PP on pienpuolue, koska sen katsotaan olevan vihamielinen Katalonialle. Osa näkee puolueessa francolaisia piirteitä.
Francon nostaminen haudasta on myös helppo tapa politikoida Espanjaa vastaan. Täytyy muistaa, että Espanjan verisestä sisällissodasta on kulunut aikaa vain 80 vuotta. Voittaja oli Franco, joka kukisti ensin tasavallan ja lopuksi itsehallinnolliset alueet kuten Katalonian. Franco toki piti kurissa myös Neuvostoliiton tukemat kommunistit.
[rev_slider alias=”katalonia-03″][/rev_slider]
Espanjan pääministeri Mariano Rajoy senaatissa Madridissa perjantaina 27.10. Kuva: Lehtikuva
Pääministeri Mariano Rajoy on puhunut paljon laillisuudesta. Hän korostaa, ettei mikään Espanjan osa voi toimia vastoin lakia. Tämä viesti ymmärretään myös Euroopassa. Voidaan piirtää skenaarioita, kuinka moni muukin valtio rupeaisi EU:n sisällä oirehtimaan. Ei haluta sekaantua Espanjan sisäisiin asioihin. Toisaalta Katalonia on alueena hyvin kansainvälinen. Se haluaa olla osa EU:ta.
Max Weberin valtiokäsitteen perusteella Katalonia ei ole siis valtio, koska sillä ei ole legitiimiä väkivaltakoneistoa. Se koneisto on valtiolla nimeltä Espanja, mutta koneisto on merkittävästi heikentynyt. Jos miljoonat katalonialaiset eivät luota turvallisuuskoneistoon eli Espanjan valtionpoliisiin ja armeijaan eivätkä perustuslakituomioistuimeen ja kaikkien vähiten Espanjan hallitukseen, niin vetoaminen pelkästään laillisuuteen ei enää riitä. Legaliteetin lisäksi tarvitaan Max Weberin opin mukaan legitimiteettiä (vallankäytön oikeutus).
Osapuolten onkin palattava neuvottelupöytään ilman reunaehtoja.
Miten Katalonian kansannousu on näkynyt lähipiirissäni? 30–40 vuotta sitten automatkailimme keäisin rattoisasti Etelä-Pohjanmaalta Barcelonaan, joka isäni silloisen määritelmän mukaan oli Espanjan toiseksi suurin kaupunki. Nyt kohteena on Katalonian pääkaupunki Barcelona. Espanja jää mainitsematta.