Luonnonvarakeskuksen viime maaliskuussa antaman arvion mukaan hirvikanta kääntyi useamman vuoden jatkuneen kannan pienentymisen jälkeen noin kuuden prosentin kasvuun. LEHTIKUVA/SARI GUSTAFSSON

Hirvisaalis kääntyi kasvuun lähes koko maassa

Päättyneellä jahtikaudella kaadettiin runsaat lähes 380000 hirveä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Määrä on 17 prosenttia viime kautta enemmän.

Luonnonvarakeskuksen viime maaliskuussa antaman arvion mukaan hirvikanta kääntyi useamman vuoden jatkuneen kannan pienentymisen jälkeen noin kuuden prosentin kasvuun. Tämän seurauksena tammikuun puolivälissä päättyneellä metsästyskaudella myös hirvisaalis oli edelliskautta suurempi.

Pyyntilupia viime kaudelle myönnettiin runsaat 34 000 eli noin kymmenen prosenttia edelliskautta enemmän ja lupamäärällä tähdättiin asetettujen tavoitteiden mukaiseen metsästykseen.

Yhdellä pyyntiluvalla saa kaataa aikuisen hirven tai kaksi vasaa. Valtakunnan tasolla myönnettyjen pyyntilupien käyttöaste oli noin 84 prosenttia, mikä on noin kuusi prosenttiyksikköä edelliskautta korkeampi.

– Hirvisaalis kasvoi lähes koko maassa ja viime vuoteen nähden suhteellisesti eniten Lapissa, Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Vain Varsinais-Suomessa ja Etelä-Hämeessä saalis oli hiukan edellisvuotta pienempi, riistapäällikkö Jani Körhämö Suomen riistakeskuksesta sanoo.

Hirvisaalis oli urosvoittoinen ja kaadetuista aikuisista hirvistä uroksia oli 58 prosenttia ja naaraita 42 prosenttia. Vasojen osuus saaliissa oli 47 prosenttia.

Päättyneen kauden metsästystä koskivat viime keväänä alkaneelle kolmivuotiskaudelle asetetut alueelliset kantatavoitteet, jotka tähtäävät koko maassa 70 000–90 000 yksilön talvikantaan. Tavoitteiden toteutumista on mahdollista arvioida maaliskuussa, kun Luonnonvarakeskus julkaisee arvionsa jahdin jälkeisestä hirvikannasta.

Hirvi on koko maan tasolla tärkein riistaeläimemme ja viime jahtikaudella sen metsästykseen osallistui jälleen noin 100 000 metsästäjää. Päättyneellä kaudella hirvisaaliista saatiin noin viisi miljoonaa kiloa luullista lihaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)