Hyväksyminen merkitsee myös sitä, että MaRan julistamat työsulut peruuntuvat.
Työehtosopimusratkaisu on molemmille toimialoille kaksivuotinen (1.11.2017 – 31.10.2019). Ratkaisun mukaan niissä hiihtokeskus- ja ohjelmapalvelualan yrityksissä, joissa on luottamusmies, palkankorotuksista sovitaan paikallisesti.
Jos yrityksessä ei ole luottamusmiestä tai jos eivät osapuolet saavuta yksimielisyyttä palkkaratkaisusta, palkkoja korotetaan vähintään 1,6 prosenttia vuosina 2018 ja 2019.
Ohjelmapalvelualan sopimukseen sisältyy myös nykyistä laajemmat työajan tasoittumisjärjestelmät. Toimialalle on tyypillistä, että välillä töitä on erittäin paljon ja välillä on hiljaista. Laajemman tasoittumisjärjestelmän myötä työntekijät voivat tehdä enemmän työtä sesonkina ja pitää palkallista tasoittumisvapaata hiljaisempana aikana. Pidemmästä tasoittumisjärjestelmästä sovitaan paikallisesti luottamusmiehen kanssa.
Sopimukseen osallistuvat työntekijät saavat vastineeksi uudet ilta- ja yölisät. Niiden maksamisajoista ja euromääristä on sovittu työehtosopimuksessa, mutta niistä voidaan sopia yrityksen ja luottamusmiehen välillä toisin.
Hiihtokeskusalalla osapuolet voivat sopia paikallisesti kokeilusta, jossa osa-aikatyöntekijät voivat tehdä sesonkina enemmän työtä ja pitää palkallista lomaa hiljaisempana aikana. Liitot osallistuvat kokeiluun. Tavoitteena on antaa osa-aikaisille työntekijöille lisää tunteja kiireaikana ja mahdollisuuksien mukaan luoda kokoaikaisia työsuhteita.
– Sovintoehdotuksen hyväksyminen ja työrauhan turvaaminen on tärkeää, jotta kymmenet tuhannet matkailijat voivat nauttia joulun ja uuden vuoden sesongista ilman uhkaa työrauhan rikkomisesta. Tällä on suuri merkitys Suomen maineelle matkailumaana. Olen tyytyväinen siihen, että työehtosopimusratkaisut syntyivät vaikeista lähtökohdista huolimatta, sanoo MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi tiedotteessaan.
PAMin puheenjohtaja Ann Selin (sd.) pitää ratkaisua tasapainoisena. Hiihtokeskus- ja ohjelmapalvelualojen neuvottelut ja sovittelu tapahtuivat poikkeuksellisissa olosuhteissa, joten Selin pitää ratkaisuun pääsyä kaikkien kannalta voittona.
– Ratkaisun syntyminen näytti välillä lähes mahdottomalta. Onneksi löysimme yhdessä alan luottamusmiesten kanssa ratkaisun avaimet paikallisesta sopimisesta, jonka myös työnantajat olivat valmiita hyväksymään, sanoo Selin.