Henna Virkkunen: Suomalaiset yritykset kehittämään EU:n puolustusteknologiaa

Europarlamentaarikko kannustaa suomalaisyrityksiä hakeutumaan EU:n puolustusteollisuuden tutkimus- ja kehittämishankkeisiin.

EU:n historian ensimmäinen puolustusteollisuuden kehittämisohjelma on parhaillaan perusteilla. EU-parlamentti äänestää neuvottelumandaatistaan ohjelman perustamiseksi tänään Strasbourgissa.

– Kyseessä on varsin mittava puolustusteollisuuden kehittämisohjelma. Siihen on varattu rahoitusta kahdelle ensimmäiselle vuodelle 500 miljoonaa euroa, mutta vuoden 2020 jälkeen summa on määrä kasvattaa miljardiin vuodessa. Ohjelmalla vivutetaan kansallista rahoitusta, ja sen on arvioitu tuovan jopa viisinkertaiset investointivaikutukset, kokoomusmeppi ja teollisuusvaliokunnan jäsen Henna Virkkunen kertoo.

Teollisuusvaliokunnan kannan mukaisesti EU:n osarahoitusta puolustustarvikkeiden yhteisen kehittämiseen ja hankintoihin voisivat saada hankkeet, joissa mukana olisi vähintään kolme yritystä kolmesta eri jäsenmaasta. Myös pk-yrityksille on varattu kymmenen prosentin siivunsa rajat ylittäviin hankkeisiin.

Tukea voisivat saada sekä EU:ssa kehitettävät uudet puolustusteollisuuden tuotteet ja teknologia, että olemassa olevien tuotteiden ja teknologian päivittäminen: kehittäminen, testaaminen, prototyypit ja standardointi. Jäsenvaltiot voisivat esimerkiksi yhdessä kehittää miehittämättömiä ilma-aluksia koskevaa teknologiaa, satelliittiviestintää tai kyberpuolustusta.

Tavoitteena on kannustaa jäsenmaita lisäämään puolustusalan yhteisiä investointeja ja puolustustarvikkeiden ostoja turvallisuuden vahvistamiseksi.

Virkkusen mukaan ison puolustusteollisuuden Ranska on ollut ohjelman perustamisessa huomattavan aktiivinen.

– Mutta ei ohjelmaa pidä jättää muutamien isojen jäsenmaiden hyödynnettäväksi, sillä suomalaisyrityksillä on paljon puolustusalan osaamista ja tuotekehitystä, joilla on kysyntää eurooppalaisissa hankkeissa, hän sanoo.

Virkkunen muistuttaa, että jo viime vuonna EU-komissio avasi myös 90 miljoonan euron tutkimusrahapotin haettavaksi puolustusalan tutkimukseen, kuten robotiikkaan, elektroniikkaan, metamateriaaleihin ja salattuihin ohjelmistoihin. Jatkossa tutkimusohjelman rahoitustaso on määrä nostaa 500 miljoonaan euroon vuodessa.

Mainos