Kokoomusmeppi Henna Virkkunen kirjoittaa Keskisuomalaisessa Kreikan viimeisestä mahdollisuudesta. Virkkusen mukaan Kreikan osalta viimeinen takaraja on tullut vastaan.
– Maa on ajautunut tilanteeseen, jossa se joutuu nyt valitsemaan ruton ja koleran välillä: jatkolaina kovilla ehdoilla tai ei lainaa, Virkkunen vertailee.
– Suomalaisten itseruoskinnan perusteella voisi luulla, että me olemme vastuussa Kreikan ongelmista; olivathan ehtomme uusien lainaneuvottelujen aloittamiseksi kovat. Se ei kuitenkaan ole totta.
Henna Virkkunen kertoo, miten hänen aloittaessaan Suomen hallituksessa joulukuussa 2008 oli maailmanlaajuinen rahoituskriisi juuri puskemassa päälle. Kuitenkin 2009 vaaleissa sosiaalidemokraattinen Pasok nousi Kreikassa valtaan lupaamalla vielä suuria palkkojen ja eläkkeiden korotuksia.
– Pian ensimmäiset tiedot Kreikan tilastovilpistä alkoivat nousta esiin. Maa oli keplotellut itsensä euroon väärentämällä systemaattisesti tilastojaan, piilottelemalla alijäämiään ja velkaantumalla aina vain lisää alhaisten korkojen houkuttamana, Virkkunen kirjoittaa.
– Talousongelmiin joutuneita maita autettiin tukipaketein, koska pelättiin – ja aiheesta – että kriisi leviää myös taloutensa paremmin hoitaneisiin maihin. Tukipakettien ehdot olivat kovat, mutta esimerkiksi entiset kriisimaat Espanja ja Irlanti paukuttavat nyt euroalueen kovimpia kasvulukuja. Kreikka on sen sijaan kuuden vuoden tukemisen, patistelun ja kovistelun tuloksena jälleen uuden lainapaketin tarpeessa.
Virkkusen mukaan ”ei ihme, jos muilla alkaa mitta täyttyä”.
– Viime syksynä Kreikka näytti jo löytäneen oikean uran; orastava talouskasvu oli lähtenyt käyntiin ja työllisyys koheni. Tammikuussa maa otti täyskäännöksen kohti talouskriisiä, kun valtaan nousi marxilainen Syriza-puolue suurine vaalilupauksineen.
Mepin mielestä Kreikan heittäminen ulos eurosta ei valitettavasti taitaisi olla sen helpompi ratkaisu.
– Enää kriisin leviäminen muihin maihin ei ole suurin pelko, mutta Kreikan oma valuutta olisi täysin arvoton. Sen kansalaiset tarvitsivat joka tapauksessa vuosikausia mittavaa humanitaarista apua muun muassa ruokaan ja lääkkeisiin. Ja Kreikan velat jäisivät aivan takuuvarmasti maksamatta.
– Näistä syistä Eurooppa on pyrkinyt pitämään Kreikan kestävämmällä tiellä, vaikka rankka reissu on tälläkin tiellä edessä. Suomi on lainakeskusteluissa ajanut tiukkaa linjaa. Se on aivan oikein.
Henna Virkkusen mukaan pääministeri Alexis Tsiprasin on ajettava uudistukset läpi parlamentissa ja pantava ne toimeen. ”Tehtävä tulee olemaan Kreikan hallitukselle äärimmäisen vaikea, ellei mahdoton”.
– Kaiken uhoamisen ja Moskovan-vierailujen jälkeen Tsiprasin hallitus tarvitsisikin nyt lainaa yli 80 miljardia ilman, että se on edelleenkään valmis tarvittaviin rakenteellisiin uudistuksiin, joita on lykätty jo vuosikymmeniä. Suomalaisten ei tässä tilanteessa tarvitse hävetä tiukkoja vaatimuksia.