Helsinkiin laaditaan uusi maanalainen yleiskaava

Helsinki päivittää maanalaisen yleiskaavansa. Maanalaisella yleiskaavalla ohjataan tilojen ja tunneleiden suunnittelua Helsingin kallioperään.

Nykyisen, vuonna 2011 voimaan tulleen kaavan uusinen on kaupunkisuunnitteluviraston mukaan tarpeen, sillä osa siinä esitetyistä tilavarauksista on jo vanhentunut ja uusia tilantarpeita on noussut esiin.

– Kaupungin tiivistyessä paine rakentaa erilaisia tiloja maan alle kasvaa. Maanalaisen yleiskaavan avulla kallioresursseja voidaan hyödyntää suunnitelmallisesti ja erilaiset tarpeet huomioiden, sanoo toimistopäällikkö Eija Kivilaakso Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastosta.

Kaavan tavoitteena on lisätä tilojen monipuolista käyttöä. Maanalainen yleiskaava sisältää vain merkittävimmät maanalaiset tilavaraukset. Helsingissä on nykyisin yli 400 kallioon rakennettua maanalaista tilaa liikuntakeskuksista kunnallistekniikan tunneleihin.

Maanalainen yleiskaava on ajankohtainen myös sellaisille taloyhtiöille ja omakotitaloasukkaille, jotka harkitsevat maalämmön hyödyntämistä. Kaavassa linjataan niitä periaatteita, joiden perusteella maalämpökaivoja voidaan toteuttaa Helsingin alueella.

Tarkoituksena on tuoda kaavaluonnos päätöksentekoon vuoden 2018 lopulla ja kaavaehdotus vuoden 2019 aikana.

Mainos