Helsinki uskoo asuntotuotannon jatkuvan vilkkaana

Rakennuslupia on myönnetty Helsingissä tämän vuosikymmenen toiseksi korkein määrä.

Helsingin kaupungin arvion mukaan asuntotuotanto on Helsingissä korkealla tasolla myös tänä vuonna, koko maata koskevista suhdanne-ennusteista poiketen.

Myönnettyjen rakennuslupien määrä on koko maassa laskenut jo pitkään, ja laskuvauhti on syksyllä kiihtynyt. Tilastokeskuksen viimeisten lukujen mukaan syys-marraskuussa luvan saaneiden asuntojen määrä romahti vuodentakaisesta 13 022 asunnosta 8 457 asuntoon.

Helsingissä kuitenkin tavoitteena tälle vuodelle on 7 000 asunnon rakentaminen. Rakennuslupia on myönnetty yhteensä 7 109 asunnon rakentamiseksi.

– Rakennuslupia myönnettiin Helsingissä tämän vuosikymmenen toiseksi korkein määrä, mikä niin ikään näyttää selvästi sen, että asuntotuotanto tulee säilymään Helsingissä vilkkaana tämän ja ensi vuoden aikana, toteaa apulaispormestari Anni Sinnemäki tiedotteessa.

Vuodenvaihteessa rakenteilla oli 10 032 asuntoa, mikä on kaupungin mukaan merkittävästi suurempi määrä kuin aikaisempina vuosina.

Poimintoja videosisällöistämme

Viime vuonna Helsingissä aloitettiin 7 943 asunnon rakentaminen, kun kaupungin tavoitteena oli 6 000 asunnon rakentaminen.

Kaupungin mukaan syynä ennätystuotantoon oli voimakkaan kaupungistumisen lisäksi hyvä tontti-, kaava- ja rakentamiskelpoisuustilanne.

Asuntoja valmistui viime vuonna 4 843. Niistä 22 prosenttia oli valtion tukemia korkotukiasuntoja, 27,9 prosenttia välimuodon asuntoja ja 50,1 prosenttia sääntelemätöntä tuotantoa.

Sääntelemättömistä asunnoista vuokra-asunnoiksi valmistui 859 ja omistusasunnoiksi 1 567. Välimuodon tuotanto koostui pääosin asumisoikeusasunnoista sekä hitas- ja hintakontrolloiduista asunnoista.

Valmistuneista asunnoista 86,7 prosenttia rakentui kerrostaloihin. Kerrostaloasunnoista yhden tai kahden huoneen asuntoja oli 63,1 prosenttia, ja kaikkien uudisrakennuskerrostalojen huoneistoalan keskiarvo oli 54,8 neliötä.

Kaupungin oman tuotannon osuus valmistuneista oli 30,6 prosenttia eli 1 480 asuntoa.

Mainos