Helsingin ympäristökeskus jatkaa ruuhkamaksujen valmistelua – kaupunkilaiset eri mieltä

Vaikka enemmistö vastustaa ruuhkamaksuja, ne olisivat tehokkain keino parantaa ilmanlaatua, sanoo Helsingin ympäristökeskus.

– Ruuhkamaksut on todettu tutkimuksissa tehokkaimmaksi tavaksi suunnata liikkumista kestävämpiin kulkutapoihin eli kävelyyn, pyöräilyyn ja joukkoliikenteeseen. Maksut vähentäisivät paitsi ilmanlaatuhaittoja myös melua, kasvihuonekaasupäästöjä ja ruuhkautumista, Helsingin kaupungin ympäristöjohtaja Esa Nikunen toteaa.

Nikunen viittaa viime päivinä mediassa esiin nousseeseen keskusteluun maksuista. Helsingin Sanomissa keskiviikkona julkaistun gallupin mukaan tiemaksujen suosio on laskenut helsinkiläisten keskuudessa.

– Ruuhkamaksut olisivat kuitenkin tutkitusti nopein tapa vähentää liikenteen pienhiukkas- ja hiilidioksidipäästöjä, hän sanoo.

Nikusen mukaan Tukholmassa ruuhkamaksut ovat vähentäneet keskustan liikennemääriä keskimäärin 20 prosenttia. Tämä on selvästi laskenut keskustan ilmansaasteiden pitoisuuksia. Tukholmassa on arvioitu, että maksujen ansiosta kaupungissa vältetään 25–30 ennenaikaista kuolemaa vuodessa.

Ruuhkamaksuista ja niiden vaikutuksista on kokemuksia myös useista muista Euroopan kaupungeista. Teknologian tutkimuskeskuksen (VTT) selvityksessä todetaan, että ruuhkamaksut ovat monissa Euroopan kaupungeissa laskeneet liikennemääriä 11–30 prosenttia. Lontoossa maksujen arvioidaan vähentäneen keskustan liikennettä noin 27 prosenttia.

Helsingin ympäristökeskuksen mukaan tiemaksujen valmistelua jatketaan seudun kuntien ja valtion yhteistyönä. Valmistelun lähtökohtana on, että maksuilla kerätyt varat käytetään seudun liikennejärjestelmän kehittämiseen.

Ruuhkamaksut auttavat myös ilmastonmuutoksen hillinnässä.

– Helsingin kaupungin tekemän päästövähennysselvityksen mukaan suurin päästövähennyspotentiaali on liikenteessä. Päästöjä voitaisiin tehokkaasti vähentää taloudellisilla ohjauskeinoilla, kuten ruuhkamaksuilla, Nikunen sanoo tiedotteessaan.

Lue myös: HS-gallup: Ruuhkamaksuja vastustetaan pääkaupunkiseudulla

Mainos