Helsingin yliopiston rehtori: Yrityksiin enemmän tohtoreita

Helsingin yliopiston rehtori Jukka Kolan mielestä suomalaisissa yrityksissä pitäisi olla paljon enemmän tohtoreita kansainvälisten vertailujenkin perusteella.

Jukka Kola painotti maanantaina Helsingin yliopiston lukuvuoden 2016–2017 avajaisissa, ettei hyviä tutkijoita synny ilman korkealaatuista ja innostavaa opetusta. Koulutustehtävä ei saa jäädä jalkoihin, kun yliopistot kilpailevat tutkimussaavutuksillaan.

– Koulutamme opiskelijoitamme muuttamaan maatamme ja maailmaa. He ovat tulevaisuudessa huippututkijoita meillä ja muualla. He ovat eri alojen asiantuntijoita, jotka ymmärtävät laajoja kokonaisuuksia ja monimuotoisia riippuvuussuhteita, Jukka Kola sanoi maanantaina Helsingin yliopiston lukuvuoden 2016–2017 avajaisissa.

Rehtorin mukaan Helsingin yliopisto nostaa opiskelijan keskiöön uudessa strategiassaan kaudelle 2017–2020. Opintojen sisällössä oleellisin muutos ovat monialaiset kandiohjelmat, jotka käynnistyvät ensi lukuvuonna. Koulutusuudistus muuttaa opetuksen sisältöjä, menetelmiä ja rakenteita.

Tämän lukuvuoden aikana valmistuvat myös uudet maisteriohjelmat.

– Koulutusuudistuksen yksi kulmakivi on se, että saamme opiskelijat jo varhain mukaan tutkimukseen. Pääperiaatteitamme on, että opetus perustuu korkeatasoiseen tutkimukseen. Käänteisesti, laadukas opetus varmistaa, että meillä on riittävästi taitavia tutkijoita jatkossakin.

Yrityksiin tohtoreita

Helsingin yliopistosta valmistuu asiantuntijoita, joille on tarjolla laajat työmarkkinat. Kola pitää hyvänä tavoitteena yliopistosta valmistuneiden laadullista työllistymistä. Sillä tarkoitetaan koulutustason mukaista työllistymistä.

– Järkevää on, että maisteri menee maisterin töihin eikä vie alempien tutkintojen työpaikkoja, eikä toisaalta tohtoritason työpaikkoja täytetä maistereilla, hän sanoi.

Kola totesi, että koulutusta ja asiantuntijaosaamista tulisi arvostaa ja hyödyntää enemmän. Esimerkiksi suomalaisissa yrityksissä pitäisi olla paljon enemmän tohtoreita kansainvälisten vertailujenkin perusteella.

– Johtuuko osa Suomen heikosta taloustilanteesta siitä, ettemme osaa tai rohkene hyödyntää hyvin koulutettuja huippuosaajiamme?, hän kysyi.

Mainos