Helsingin yliopiston rehtorin Jari Niemelän mukaan Suomessa pitäisi käydä enemmän keskustelua yliopistojen nykyresurssien kohdentamisesta. Hän kertoo näkemyksestään Ylen haastattelussa. Kaikki riippuu Niemelän mukaan siitä, millaisen korkeakouluverkoston Suomi haluaa.
– Tärkeintä olisi sopia korkeakoulutuksen tavoitteista ja katsoa sen jälkeen, kuinka monta oppilaitosta sen toteuttamiseksi tarvitaan, Niemelä pohtii.
Niemelä pitää nykyistä mallia alueellisesti kattavana.
– Toisena tavoitteena voi kuitenkin olla, että meillä onkin muutama huippuyliopisto Suomessa, jotka sitten kamppailevat maailman kärjessä.
Suomen yliopistoverkkoa on kritisoitu sirpaleisuudesta. Kokoonsa nähdessä Suomessa on paljon yliopistoja. Niemelä ei halua keskittää kaikkea osaamista Helsinkiin, vaikka huippuyliopistojen luominen vaatisikin joidenkin nykyisten yliopistojen ja korkeakoulujen sulkemista.
– On tehtävä valintoja, jos me haluamme päästä huipulle. Jos halutaan tällainen alueellisesti kattava malli, niin sellainen meillä jo on, Niemelä sanoo Ylelle.