Tällä kertaa Helsingin yliopiston sijoitus oli 73:s. Sijoitus on melko vakaa, sillä kaksitoista kertaa koostetulla listalla se on vaihdellut sijojen 69 ja 76 välillä. Viime vuonna Helsingin yliopisto oli sijalla 76.
Pohjoismaisista yliopistoista Helsingin yliopisto oli viidenneksi paras, eurooppalaisista 24:s ja ei-englanninkielisistä yliopistoista 19:s.
Viidensadan parhaan yliopiston joukkoon ylsivät Suomesta myös Oulun ja Turun yliopistot sijoille 301–400. Aalto Yliopisto ja Itä-Suomen päätyivät puolestaan sijoille 401–500. Maailmassa on noin 17 000 yliopistoa.
Maailman parhaaksi yliopistoksi arvioitiin jälleen yhdysvaltalainen Harvard. Yhdysvallat hallitsi muutenkin kärkikymmenikköä, eikä kahdenkymmenen parhaankaan yliopiston joukkoon mahtunut kuin neljä yliopistoa Yhdysvaltojen ulkopuolelta. Kymmenen parhaan joukkoon pääsivät Euroopasta Cambridge ja Oxford.
Jo vuosia on ennustettu kiinalaisyliopistojen nousua maailman sadan parhaan joukkoon, mutta toistaiseksi siellä ei ole ensimmäistäkään.