Helsingin kaupungin hallinnoimat uimahallit, kuntosalit ja muut sisäliikuntatilat avaavat ovensa tiistaina 1. helmikuuta.
Myös kirjastot, museot ja nuorisotalot ovat avoinna normaalien aikataulujen mukaisesti.
– Kaikissa Helsingin kaupungin sisätiloissa toimitaan edelleen terveysturvallisesti. 16 vuotta täyttäneiltä ja sitä vanhemmilta edellytetään koronapassi kaikissa kaupungin sisäliikuntatiloissa, museoissa ja yleisötilaisuuksissa, tiedotteessa todetaan.
Kaikissa sisätiloissa yli 12-vuotiaille suositellaan kasvomaskin käyttämistä, elleivät terveydelliset perusteet estä sitä. Lisäksi sisätiloissa tulee huolehtia hyvästä käsihygieniasta sekä riittävästä etäisyydestä muihin.
Tartuntatautilain 58 d -pykälän mukaisesti kulttuurin ja vapaa-ajan sisätiloissa toiminta järjestetään siten, että asiakkaiden ja toimintaan osallistujien sekä seurueiden lähikontaktin aiheuttamaa riskiä voidaan ehkäistä.
Tarvittaessa sisätiloissa rajoitetaan asiakasmäärää, kävijöiden osallistumista porrastetaan ja asiakaspaikkojen sijoitteluun tehdään järjestelyjä.
Uimahallit, kuntosalit ja muut sisäliikuntatilat
Etelä-Suomen aluehallintovirasto antoi 31.1. uusimmat koronan leviämisen ehkäisemiseen liittyvät päätöksensä. Päätöksen mukaan sisäliikuntatilat ovat 1.2. alkaen jälleen avoimia kaikenikäisille.
Kilpailu-, ottelu- ja turnaustoiminnan yleisön osalta noudatetaan aluehallintoviraston yleisötilaisuuksia koskevia päätöksiä eli ainoastaan istumapaikalliset enintään 50 hengen tilaisuudet ovat sallittuja.
– Ulkoliikuntatiloissa voi kaikenikäisten harrastaminen jatkua tavalliseen tapaan ja niissä ovat myös yleisötilaisuudet sallittuja eikä yleisömäärää ole rajoitettu. Ulkona toteutuvissa yleisötilaisuuksissa tulee noudattaa terveysturvallisuusohjeita eli turvavälien pitämisen ja käsihygieniasta huolehtimisen tulee olla mahdollista.
Helsingin kaupungin liikunnan kausi- ja sarjakorttien voimassaoloa jatketaan yhtä monella päivällä kuin sulkuaika estää korttien hyödyntämisen. Helsingin kaupungin liikuntapalveluiden ryhmäliikunnan kurssit alkavat 7.3. alkaen.
Kirjastot avoinna kaikille
Kirjastoissa kaikki palvelut ovat auki kaupunkilaisille. Kirjastojen tiloja voi varata 1.2. alkaen, ja myös lähiopastukset ja ryhmävierailut ovat mahdollisia.
– Yleisötilaisuuksia järjestetään tämänhetkisten rajoitusten puitteissa, eli tilaisuuteen voi osallistua korkeintaan 50 henkilöä ja heillä tulee olla istumapaikat. Lisäksi koronapassi edellytetään 16 vuotta täyttäneiltä ja sitä vanhemmilta kirjaston yleisötilaisuuksissa.
– Kirjastoissa noudatetaan asiakasmäärärajoituksia ja muita järjestelyjä, jotta lähikontaktin aiheuttamaa tartunnanriskiä voidaan pienentää.
Sakarinmäen kirjasto on suljettu ja Myllypuron sekä Roihuvuoren kirjastojen aukioloja on supistettu ajalla ke 19.1. – ke 16.3.
Nuorisotalot auki
Eri puolilla Helsinkiä on noin 70 nuorisotaloa. Nuorisotaloille pääsee viettämään aikaa ja harrastamaan esimerkiksi skeittausta, pelaamista ja taidelajeja.
– Nuorille järjestetään jälleen helmikuusta alkaen leiritoimintaa ja korkeintaan 50 hengen istumapaikallisia yleisötilaisuuksia.
Yleisötilaisuuksissa koronapassi edellytetään 16 vuotta täyttäneiltä ja sitä vanhemmilta.
Myös Helsingin kaupunginmuseo ja HAM Helsingin taidemuseo ovat avoinna. Koronapassi edellytetään museoissa 16 vuotta täyttäneiltä ja sitä vanhemmilta.
Kulttuurikeskusten esitykset
Kulttuurikeskuksissa Caisassa, Kanneltalossa, Malmitalossa, Maunula-talossa, Stoassa ja Vuotalossa esitykset alkavat 1.3.
– Savoy-teatterissa tullaan toteuttamaan jo helmikuun aikana korkeintaan 50 hengen istumapaikallisia esityksiä ja koronapassi edellytetään 16 vuotta täyttäneiltä ja sitä vanhemmilta.
Malmitalon elokuvateatteri Kino Helioksen näytökset alkavat helmikuussa.
– Lasten ja nuorten harrastustoiminta jatkuu rajoitusten puitteissa ja kurssi- ja opetustoiminnassa voidaan jälleen käynnistää perheryhmien toiminta.
Kulttuurikeskusten galleriatilat ovat avoinna ja niissä oleviin näyttelyihin pääsee tutustumaan maksutta.