Verkkouutiset

Helsingin Sanomien tapauksessa vastakkain ovat sananvapaus ja turvallisuus

Oikeusjuttu herättää kysymyksiä yleisestä lainkuuliaisuudesta ja toimituksen sisäisestä vastuunjaosta.

Helsingin Sanomien puolustusvoimien Viestikoekeskusta käsitelleen jutun julkaisemisesta tulee joulukuussa viisi vuotta.

Syyttäjä vaatii kolmelle HS:n journalistille vähintään puolentoista vuoden ehdollista vankeusrangaistusta turvallisuussalaisuuden paljastamisesta ja sen yrityksestä. Vähimmäisrangaistus on neljä kuukautta ja maksimi neljä vuotta vankeutta.

Vastakkain ovat sananvapaus ja salauspäätös. Saako lehti julkaista salaisiksi määrättyjä tietoja, joiden julkaisemisesta on rikoslaissa säädetty rangaistus.

Maallikon käsitys on, että ei saa. Tiedotusvälineiden on noudatettava lakia.

Sananvapaus on yksi läntisen demokratian kulmakivistä. Journalismi joutuu joskus puolustamaan vapaata yhteiskuntaa toimimalla sitä vastaan, ja tiedotusväline voi ajautua laillisuuden suhteen harmaalle alueelle.

HS:n tapauksessa näin on käynyt. Syytetyt ja lehden päätoimittaja Kaius Niemi ovat korostaneet, että HS:n julkaisemat tiedot olisivat olleet saatavissa julkisista lähteistä.

Puolustus ei ole kertonut, mitkä nämä lähteet ovat. Kummallista on sekin, että muut tiedotusvälineet eivät ole selvittäneet, mistä Viestikoekeskusta koskevat tiedot ja kuvat olisivat saatavissa.

Oikeus joutuu punnitsemaan kahden hyvän välillä. Vapauttava päätös pönkittäisi sananvapautta. Lainvoimainen päätös madaltaisi tiedotusvälineiden julkaisukynnystä ja kohentaisi yleisön tietoisuutta asioissa, jotka koskevat Suomen turvallisuutta.

Ratkaisu virittäisi keskustelun tiedotusvälineiden erityisasemasta. Voiko tiedotusvälineillä olla oikeus paljastaa tietoja, jotka on maanpetoslakeihin kuuluvan säädöksen perusteella määrätty pidettäväksi salassa.

Päätös herättäisi pohdiskelua sen vaikutuksesta yleiseen lainkuuliaisuuteen. Se johtaisi kysymykseen, minkälaisesta rikkeestä sitten tulisi langettava päätös.

Jupakan erikoinen alaviite on Helsingin Sanomien toiminta. Kuka vastasi siitä, että juttu julkaistiin. Syyttäjän ja lehden lisäksi vastakkain ovat HS:n toimittajat ja lehden johto, vaikka Niemi ei ole syytteessä.

Ennen nykyistä lainsäädäntöä päätoimittaja oli käytännössä oikeudellisessa vastuussa koko lehden aineistosta. Päätoimittaja on perinteisesti ottanut vastuun, puolustanut alaisiaan ja tarvittaessa istunut syytettyjen penkillä. Tuota vastuuta Niemi on vältellyt sisukkaasti.

HS:n entinen toimituspäällikkö kertoi kuulusteluissa, että Niemi tiesi jutusta kaksi päivää ennen sen julkaisemista. Päätoimittajalla oli mahdollisuus vaikuttaa sen julkaisemiseen.

Niemi ei ole kertonut, oliko hän tietoinen jutusta ja sen julkaisemisesta. Oikeudessa vastuu on vt. päälliköllä ja kahdella toimittajalla. Toisen toimittajan asianajajan mukaan väite päätoimittajan pitämisestä sivussa ”perustuu mahdottomalle johtamislogiikalle”.

Toimivissa toimitusorganisaatioissa päätoimittaja pidetään tietoisena tärkeistä ja poikkeuksellisista hankkeista. Siihen on kolme syytä.

Päätoimittajaa ei saa jättää julkisesti pulaan. Hänen pitää olla tietoinen asiasta, koska päätoimittaja saattaa joutua heti jutun julkaisemisen jälkeen yleisön ja asianosaisten tulilinjalle.

Toinen peruste on tietenkin se, että pitämällä ylin esihenkilö mukana journalistit, osasto- ja toimituspäälliköt turvaavat selustansa.

Kolmas on päätoimittajan asema. Hän vastaa lehdestä.

Kummallisen lisän jupakkaan tuo se, että Niemellä ja kahdella journalistilla on sama asianajaja. Yleensä asianajaja ei ota toimeksiantoja sellaisilta henkilöiltä, joiden edut ovat vastakkaiset. Niemi ja HS:n toimittajat riitelevät päätoimittajan osuudesta julkaisupäätökseen.

Uusimmat
MAINOS