Karl-Mikael Grimm on työlääntynyt muun muassa Juha Sipilän lausuntoon turvapaikkapolitiikasta keskustan puoluevaltuustossa 22. huhtikuuta. Sipilä totesi, että turvapaikkapäätökset ovat viranomaispäätöksiä ja etteivät poliitikot päätä turvapaikoista ja eri maiden turvallisuustilanteesta.
– Poliittisen vastuun siirtäminen viranomaisille on raukkamainen teko, heikkoa johtamista. Se rappeuttaa kansalaisten oikeustajua ja luottamusta virkamieskuntaan, mutta etenkin poliittiseen päätöksentekoon. Kansanvaltaan, hän kirjoittaa Helsingin keskustanuorten nettisivuilla.
Grimmin mielestä ”pääministerin toistuvat lausunnot turvapaikkapolitiikasta ja vastuuton suhtautuminen ihmisoikeuksiin ja demokraattisen päätöksenteon perusperiaatteita kohtaan tekee keskustassa toimimisesta keskustalaisia arvojen kunnioittaen mahdottoman”.
– Ota nyt prkl mies vastuusi, olet pääministeri. Haluan puolueeni takaisin. Ukko vaihtoon, Grimm kirjoittaa.
Kirjoituksessaan hän toteaa myös, että ”ei voi toimia organisaatiossa, puolueessa tai yrityksessä, jossa johtaja välttää johtajalle kuuluvaa vastuuta”.
– Siksi koen, että en voi myöskään ottaa vastuuta nuorisopiirin johtamisesta.
Asiasta kertoi ensiksi keskustan äänenkannattaja Suomenmaa.