Helsingin päiväkodit isyyttä ja yhdenvertaista vanhemmuutta vastaan?

Miesten tasa-arvo ry pitää päiväkotien ratkaisua olla viettämättä isänpäivää erittäin vahingollisena ja edesvastuuttomana.

Helsingin kaupungin päiväkodit Kulosaaressa ja Yliskylässä ovat päättäneet, että ne eivät enää juhli isänpäivää.

Isänpäivän sijasta näissä päiväkodeissa vietetään läheisenpäivää. Äitienpäivää näissäkin päiväkodeissa vietetään kuitenkin edelleen perinteiseen malliin. Muutosta perustellaan lapsen edulla. Isättömien lasten väitetään kärsivän isänpäivän vietosta.

– Tilanne, jossa päiväkodissa juhlitaan äitienpäivää, mutta ei isänpäivää, asettaa isät ja äidit sukupuolen perusteella eriarvoiseen asemaan. Päiväkotilapset opetetaan ajattelemaan, että äitiys on isyyttä tärkeämpi asia. Samalla päiväkodit viestittävät myös vanhemmille, ettei isiä pidetä samanarvoisina vanhempina, Miesten tasa-arvo toteaa tiedotteessaan.

Järjestön mukaan on erittäin tärkeää, että tasa-arvoisemman tulevaisuuden eteen tehdään aktiivisesti töitä.

– Lapset on siis syytä jo päiväkodissa opettaa arvostamaan isyyttä äitiyden tavoin. Päiväkotien on myös kohdeltava isiä yhtä arvokkaina vanhempina kuin äitejä. Isyyttä on suomalaisessa yhteiskunnassa arvostettava, tuettava ja juhlittava.

Miesten tasa-arvo ry muistuttaa Helsingin kaupungin arvoista, joissa todetaan: ”Kaupungin arvot ovat asukaslähtöisyys, ekologisuus, oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus…” ja ”Naisten ja miesten välinen tasa-arvo on kaikkien ihmisten perusoikeus ja yhteiskunnallinen perusarvo.”

Lisäksi tasa-arvolaissa asetetaan viranomaisten velvollisuudeksi edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa ja poistaa sen toteutumisen tiellä olevia esteitä. Miesten tasa-arvo ry kysyy, voivatko yksittäiset päiväkotijohtajat kävellä noin vain lain ja arvojen ylitse?

Poimintoja videosisällöistämme

– Ovatko nämä kauniit periaatteet vain kuolleita kirjaimia, joista ei Helsingissä tarvitse oikeasti välittää, jos ei halua?

– Vetoaminen lasten etuun on valheellista, sillä äidittömät lapset joutuvat edelleen näissä päiväkodeissa viettämään äitienpäivää, Miesten tasa-arvo ry huomauttaa.

Miesten tasa-arvo ry vaatii, että Helsingin kaupunki osoittaa kunnioittavansa arvojaan ja Suomen lakia.

– Sooloilevat päiväkodit on pantava ruotuun. Kaupungin tasa-arvotoimikunnan on varmistettava, että kaupungin kaikessa toiminnassa, päiväkodit mukaan luettuina, pyritään edistämään sukupuolten välistä tasa-arvoa ja tukemaan yhdenvertaista vanhemmuutta kaikin tavoin.

Yliskylän päiväkodin johtaja Mervi Eskelisen mukaan kyseessä ei ole vain isänpäivästä luopuminen. Myös toukokuinen äitienpäivä aiotaan korvata Yliskylässä läheisenpäivällä.

– Kokeilaan ja katsotaan, että millaista palautetta tästä saadaan. Tähän mennessä kaikki palaute on ollut pelkästään positiivista, Eskelinen sanoo Ylelle.

Mainos