Hallituksen vain Helsinkiin kohdistama 35 miljoonan sote-määrärahojen leikkaus on tyrmistyttänyt tällä viikolla helsinkiläisiä valtuutettuja. Kokoomusjohtoinen hallitus on leikkaamassa Helsingin sote-palveluista 35 miljoonaa euroa sillä perusteella, että Helsingin sotepalveluiden talous on tasapainossa.
Hallitus on vaatinut hyvinvointialueilta talouden tasapainottamista aikataulussa, jota asiantuntijat ovat pitäneet liian kireänä potilasturvallisuuden kannalta. Kun Helsinki saa sote-menonsa tasapainoon, hallitus leikkaa palkinnoksi vielä lisää.
Miksi yksikään hyvinvointialue pyrkisi tasapainottamaan talouttaan, jos siitä seuraa vain lisäleikkauksia?
Tyrmistyttävää on myös se, miten täydellisesti keskeiset päättäjät ovat epäonnistuneet Helsingin edunvalvonnassa. Kokoomuksella on Suomessa sote-palveluiden värisuora. Ei voi kuin ihmetellä, miksi Helsingin sote-asioista vastaava apulaispormestari Daniel Sazonov (kok.) ei saa hallituksen kokoomustaustaista sote-ministeri Anna-Kaisa Ikosta (kok.) ymmärtämään Helsingin etua ja ponnisteluja.
Helsingin kokoomustaustainen pormestari Juhana Vartiainen puolestaan oli mukana jo hallitusneuvotteluissa Säätytalolla, missä hallitus sopi sosiaaliturvan leikkauksista, jotka ovat iskeneet erityisesti Helsingin pieni- ja keskituloisiin työssäkäyviin ihmisiin.
Hallituksen yleiseen asumistukeen tekemät leikkaukset osuivat kovaa Helsinkiin, koska asuminen on Helsingissä muuta maata kalliimpaa.
Kokoomusjohtoinen hallitus on myös päättänyt lopettaa uusien asumisoikeusasuntojen rahoittamisen, mikä vaikeuttaa jatkossa merkittävästi asuinalueiden eriytymisen torjumista.
Hallituksen päätöstä on vaikea ymmärtää. Helsingissä kokoomus on ajanut vahvasti Hitas-järjestelmän lakkauttamista sillä ajatuksella, että välimuodon asumista voisi jatkossa toteuttaa asumisoikeusjärjestelmän kautta.
Hallituksen selänkäännöstä Helsingin pienituloisille ei seuraa, etteikö Helsingissä asuisi jatkossakin pieni- ja keskituloisia ihmisiä. Hallituksen politiikan ansiosta he vain ovat entistä ahtaammalla ja entistä useammat painuvat köyhyysrajan alapuolelle.
Hallitus leikkasi myös opiskelija-asuntojen rakentamisesta ja heikensi opiskelijoiden toimeentuloa siirtämällä opiskelijat yleisestä asumistuesta opintotuen asumislisään. Hallitus siis ohjaa opiskelijoita yksityisiltä vuokramarkkinoilta opiskelija-asuntoihin, mutta lopettaa samaan aikaan uusien opiskelija-asuntojen rakentamisen. Tämä ei juuri kannusta nuoria opiskelemaa ja lisää opiskelijoiden eriarvoisuutta.
Kuinka Helsinki pystyy jatkossa turvaamaan kohtuuhintaisen asuntotuotannon ilman valtion tukea, on kysymys johon Helsingin päättäjien on löydettävä vastaus. Asumisen kalleus on kivi Helsingin työllisyyspolitiikan kengässä, jos pienituloisten alojen työntekijöillä ei ole enää varaa asua Helsingissä.
Asumisen kalleus on myös merkittävin kaupunkiköyhyyttä aiheuttava tekijä työttömyyden lisäksi. Mitä hyötyä maallemme on siitä, että pääkaupungissa köyhyys kasvaa?
Herää kysymys, onko kyse halusta kurittaa omapäistä Helsinkiä. Vaikka HUS:in alueen rahoitus on hallituksen leikkausten takia riittämätön, Helsinki on tehnyt hyvää työtä säilyttäessään terveysasemat maksuttomina, turvatessaan lastensuojelun jälkihuollon vastoin hallituksen lakimuutosta ja ottaessaan käyttöön lapsiperheiden maksuttoman kotipalvelun.
Viime kädessä politiikka ei tietenkään ole edunvalvontaa vaan yhteisvastuuta. Yhteisvastuu tarkoittaa sen ymmärtämistä, mikä on yhteiskunnan etu. Suomella on varaa huolehtia pienituloisista ja opiskelijoista, mutta meillä ei ole varaa köyhyyden ja eriarvoisuuden tietoiseen kasvattamiseen. Painamalla ihmiset köyhyyteen menetämme näiden ihmisten mahdollisuudet ja voimavarat, eikä se iske vain näihin ihmisiin ja heidän perheisiinsä vaan koko yhteiskuntaan. Helsingin etu on viime kädessä Suomen etu.
