J.K. Paasikiven Itä ja Länsi -muistomerkki keskellä Helsinkiä on heinittynyt.

”Heinää ja horsmaa” – J.K. Paasikivi puhutti eduskunnassa

Pauli Kiurun mukaan pääkaupungin tunnettu muistomerkki olisi kunniakasta laittaa kuntoon.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan täysistunnossa puhuttiin tiistaina valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta. Esille nousi tasavallan presidentti Alexander Stubbin lanseeraama ja selonteon linjaama ”arvopohjainen realismi”, johon ulkoministeri Elina Valtosen (kok.) mukaan ulkopolitiikkamme perustuu.

Kokoomuksen Timo Heinonen sanoi tasavallan presidentti J. K. Paasikiven (1870-1956) todenneen 1944 itsenäisyyspäivän puheessaan, että tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku.

– Tätä ajatusta ja viisautta on pidetty kauan yllä, ja itse asiassa se on usein toistettu Paasikiven omaksi ajatukseksi, mutta tuossa puheessaan hän totesi, että tämä on jo kauan häntä ennen syntynyt ajatus, jonka hän esille nosti. Se kuitenkin pitkään johdatti meidän ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, ulkopolitiikkaa, ja ajatusta siitä, että tosiasioihin pitää nojata, ja voisi nähdä samaa jatkumoa, samaa perustaa, myös tässä arvopohjaisessa realismissa, Timo Heinonen sanoi.

Hän siteerasi presidentti Stubbin sanoneen, että ”arvot ohjaavat valintoja, mutta maailman ongelmia ei ratkaista vain niiden kesken, jotka ovat kanssamme samaa mieltä”.

– Stubb toi esille sen, miten Venäjän sotatoimien kohteeksi joutuneen Ukrainan tukeminen on sekä meidän arvojemme mutta myös toisaalta meidän intressiemme mukaista. Tässä avautuu tuo arvopohjainen realismi.

Kokoomuksen Pauli Kiuru totesi, ettei itse näe historian kaarta vähän pidemmälle katsoessa suurta muutosta tai oikeastaan muutosta ollenkaan.

– Me olemme realisteja, ja meillä on tietyt arvot. Puolustamme ihmisoikeuksia, demokratiaa, rauhaa ja turvallisuutta. Siitä se kaikki lähtee, ja nämä kaksi asiaa voidaan laittaa yhteen.   

Kiuru noteerasi Paasikiven linjan ja teot otetun keskustelussa esille. 

– Nostan yhden pienen asian. Lähellämme on Paasikiven muistomerkki. Olisi kunniakasta laittaa se siihen kuntoon, että siinä ei kasva heinää ja horsmaa, Pauli Kiuru toivoi eduskunnan pikkuparlamentin viereisestä patsaasta.

– Hyvä ehdotus!, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Kiljunen (sd.) huusi väliin.

– Siinä kasvaa jo puita, Timo Heinonen huomautti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)