Heikki Autto: Lapin pinta-alasta on suojeltu jo aivan riittävästi

Kansanedustaja Heikki Autton (kok.) mielestä on hyvä, että ympäristöministeriö kunnioitti paikallisten asukkaiden tahtoa ja luopui Käsivarren kansallispuistosuunnitelmasta.

– Kilpisjärven kyläläiset, Enontekiön Yrittäjät ja kunta ovat kaikki viestittäneet paikallisten tyytymättömyydestä puistosuunnitelmiin ja nyt paikallisten ääni saatiin vahvasti kuuluville, Heikki Autto toteaa.

Ympäristöministeriö jatkaa uusien kansallispuistojen perustamisen valmistelua Salon Teijossa ja Keski-Suomessa sijaitsevalla Etelä-Konnevedellä, mutta ei aiemmin esillä olleissa Käsivarren suurtuntureilla ja Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan rajalla sijaitsevalla Olvassuolla.

Autton mukaan kilpisjärveläisten kriittinen suhtautuminen puistosuunnitelmiin on täysin ymmärrettävä.

– Valtio on liian usein pettänyt aiempien suojelupäätösten yhteydessä annetut lupaukset mm. UKK-puiston kompensaatioista tai Lemmenjoen alueen perinteisten elinkeinojen jatkumisesta. On aivan ymmärrettävää, että paikalliset eivät halua saattaa elinkeinojaan vaaraan puiston perustamisen vuoksi, Autto sanoo.

Hänen mielestään Lapin pinta-alasta on suojeltu jo aivan riittävästi.

Mainos