Heikki Autto: Kullanhuuhtojien asia etenee

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen kaivoslain muuttamisesta kullanhuuhdonnan toimintaedellytysten parantamiseksi.

Esityksessä ehdotetaan kaivoslakia muutettavaksi siten, että kullanhuuhdontaluvan voimassaolon jatkamista koskeva päätös voitaisiin panna täytäntöön muutoksen¬hausta huolimatta.

– Muutos parantaa huomattavasti kullanhuuhdonnan edellytyksiä, kun toimintaa ei enää jatkossa tarvitse keskeyttää kaivoslain mukaista kullanhuuhdontalupaa uusittaessa kolmen vuoden välein, lappilainen kansanedustaja Heikki Autto (kok.) sanoo.

Hänen mukaansa vuonna 2010 säädettyyn kaivoslakiin jäi puutteita, joiden korjaaminen on esimerkiksi kullanhuuhdonnan tulevaisuuden turvaamiseksi välttämätöntä.

– Kullanhuuhdonnan turvaaminen perinteisenä elinkeinona on tärkeää sekä sen itsensä ja suorien aluetaloudellistenvaikutusten vuoksi, mutta myös ympäri Suomea tulevien kullanhuuhdonnan harrastajien kannalta. Sillä on myös tärkeä merkitys Lapin imagolle, jossa perinteisellä kullanhuuhdonnalla on tärkeä osa ja merkittävää potentiaalia hyödynnettäväksi myös esimerkiksi matkailuelinkeinon parissa, Autto sanoo.

Lakimuutoksen on määrä tulla voimaan heinäkuun alussa.

Autto teki joulukuussa 2013 samansisältöisen lakialoitteen, jonka allekirjoitti 112 kansanedustajaa.

Mainos