Entinen kokoomuksen puoluesihteeri ja ex-kansanedustaja Heikki A. Ollila on presidentinvaaleihin valmistautuvan Suomi 2024 -kannattajayhdistyksen puheenjohtaja. Hänellä oli vastaava rooli myös kuusi vuotta sitten. Ollila on nyt myös asiamies, kun Sauli Niinistön ehdokkuutta varten kerätään vähintään 20 000 kannattajakorttia.
Sauli Niinistö kertoi toisen presidenttikauden hakemisestaan 29. toukokuuta. Aamulehdessä Heikki A. Ollila kertoo pitäneensä ennen ilmoitusta todennäköisenä, että Niinistö hakee jatkokautta, mutta varmuutta ei ollut. Päätöstään presidentti oli miettinyt pitkään.
– Niinistö miettii kaikkea huolellisesti ja perusteellisesti. Isäni mielilausahdus oli, ettei ole niin pientä asiaa, ettei tarttis aatella, Heikki A. Ollila kuvailee AL:lle.
Ollilan mukaan ratkaisu oli aidosti auki keväällä ja presidentti punnitsi tarkoin eri vaihtoehtoja. Yksi tekijä päätökselle oli laaja kansansuosio.
– Ehkä hän koki ehdolle asettumisen velvoittavana. Hänen on myös helpompi lähteä toiselle kaudelle, koska kokemusta on kuudelta vuodelta. Presidentti on tavannut puolen sataa maailman merkittävimpiä henkilöitä. Verkostot ovat valmiiksi kudottu. Pelkkä päivitys riittää, jos hänet valitaan uudelleen.
Heikki A. Ollilan mielestä kansalaiset luottavat Niinistöön juuri tarkan harkinnan vuoksi.
– Niinistö on myös johdonmukainen. Hän tekee, minkä kokee oikeaksi. En muista, että kukaan olisi moittinut häntä oman edun tavoittelijaksi. Näitä puheitahan kuulee usein politiikassa.
Laaja ulkopoliittinen kokemus on yksi syy suosion.
– Viime kerralla Sdp arvosteli Niinistä vähäisestä ulkopolitiikan tuntemuksesta. Nyt puolueella on ehdokkaana naiskolmikko, joiden ulkopoliittinen osaaminen on varsin ohutta.
Vahvan juristin moraalin omaavan presidentin perusajatus Ollilan mukaan on, että ”jos annetaan muiden rahoja hoidettavaksi, niin ne on hoidettava huolellisemmin kuin omat rahat”.
– Olisiko työnimi koko kansan presidentti. Hänellä on kannatusta yli puoluerajojen, Ollila kuvailee tulevaa vaalikampanjaa.