Harvoin on nähty yhtä arvovaltaista ja laajaa joukkoa puhumassa lukutaidon merkityksestä ja toimenpiteiden tarpeesta, kuin syyskuussa Oodissa WSOY:n ja Lukukeskuksen järjestämässä seminaarissa. Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kertoi hoitaneensa satunnaisesti nuorena isänsä rehtorina ylläpitämää kirjastoa, opetus- ja kulttuuriministerit listasivat hallituksen teot lukutaidon edistämiseksi ja tutkijat muistuttivat, että suurin osa ysiluokkalaisista lukee vain, jos on pakko. Kirjailija-opettaja Tommi Kinnusen sanoin: ”Ei ole lasta, joka ei lue. On vain lapsia, jotka eivät ole vielä löytäneet oikeaa kirjaa.”
Keskustelua mainiosti moderoineen Jenni Haukion mielestä tahtoa lukutaidon parantamiseksi on paljon, mutta resursseja vähän. Tahtoa tosiaan tuntui olevan Oodin auditorio tiheänä. Muistutettiin, että lukutaito on osa maanpuolustusta, jotta erotamme informaatiovaikuttamisen. Lukutaito on edellytys jatko-opinnoille. Lukutaito on osa tasa-arvo, sillä lukutaidottomuus on vahvasti yhteydessä syrjäytymiseen ja yhteiskunnan ulkopuolelle eristäytymiseen.
Heikentyneestä lukutaidosta on puhuttu jo vuosikausia. Erilaisia hyvää tarkoittavia hankkeita on ollut paljon. Lukuliike, Lukeva kunta, Lukuhaaste, Lukutaitostrategia, Lukutaito-ohjelma ja niin edelleen. Opetushallitus on jakanut jo vuosia avustuksia paikallisen ja alueellisen lukutaitotyön vahvistamiseen. Kaiken tämän työn jälkeen tutkijat kertoivat, Suomessa joka viidennellä nuorista on heikko lukutaito. Yli 40 prosentilla nuorista lukutaito ei riitä töissä ja koulussa pärjäämiseen. Hankkeilla tilanne ei muutu kuin hetkellisesti parempaan.
Koska lukutaito on perustaito, jonka opettaminen on koulun päätehtävä, ei em. lukujen valossa voida sanoa peruskoulummekaan onnistuneen kovin hyvin. Olisi varmasti otettava uusia keinoja käyttöön. Hallitus on onneksi uudistanut oppimisen tuen, joka on juuri otettu käyttöön ja alakouluille on lisätty tänä syksynä äidinkielen ja kirjallisuuden opetukseen kaksi vuosiviikkotuntia, jotta aikaa oppimiseen olisi riittävästi. Lisäksi opetusministeri käynnisti hiljattain ”osaamistakuun” lainsäädännöllisen valmistelun, josta hän toivoo tukea myös lukutaidon varmistamiselle. On kiinnostavaa seurata, miten perusopetuslailla voidaan asiaa edistää. Ainakin kannattaa yrittää.
Kaikki toimet tarvitaan, mutta lopputulos ratkaistaan lopulta kunnissa, kouluissa ja luokkahuoneissa. Tärkeä kysymys on, miten saisimme luotua systemaattisen toimintakulttuurin, jonka pohjalta yksikään lapsi ei etene kolmannelle tai neljännelle luokalle ilman riittävää lukutaitoa. Opetusalan ammattijärjestö OAJ on vaatinut vähimmäisosaamisen kuvauksia, jotta opettajille olisi selvää, mikä on riittävä taito. Arvioinnin yhdenvertaisuutta on myös syytä kehittää, mutta se tuntuu olevan ikuisuusongelma.
Olen ollut mukana työni puolesta tuomassa Suomeen tutkimusperustaista systemaattista lukutaidon kehittämismenetelmää, jossa lapsen lukutaito voidaan testata viidessä minuutissa silmien liikkeiden ja tekoälyn avulla, minkä jälkeen oppilas ja opettaja saa suosituksia tehtäviksi ja oman lukutaitotason kirjoiksi. Tunnissa opettaja saa tulokset jokaisen oppilaansa lukutaidon tasosta, rehtori näkee eri luokkien taitotasot ja opetuspäällikkö voi tulosten pohjalta ohjata kunnassa resursseja tämän tiedon pohjalta. Jokainen lapsi voidaan testata jopa 2–4 kertaa vuodessa ja lukutaiton kehittyminen on näin aikuisten tiedossa.
On ollut turhauttavaa, ettei kunnissa riitä resursseja – tai tahtoa – hankkimaan menetelmää käyttöön. Ja jos raha olisi löytynyt, rehtori on kieltäytynyt, kun opettajat eivät nyt ehdi ja jaksa. Viisi kuntaa Suomessa kuitenkin jo käyttää menetelmää ja Ruotsissa kymmenet kunnat ovat tutkitusti parantaneet lukutaitoa sen avulla. Tarjolla on siis paljon apua, jopa edullisesti, mutta onko sitä kuuluisaa tahtoa todella olemassa?
Oman kokemukseni pohjalta ja seuratessani kuntavaalikeskustelua on pakko sanoa, etten ole nähnyt suurta innostusta kuntapäättäjien keskuudessa laittaa oman kunnan lasten lukutaito kuntoon. Tahtoa on löytynyt lähinnä silloin, kun hankerahaa on jaossa. Tahto lopahtaa, kun hanke päättyy. Ryhdistäytymisen paikkaa on siis joka tasolla.
Oodin seminaarissa peräänkuulutettiin yrityksiä mukaan rahoittamaan lukutaitohankkeita ja ottamaan siten yhteiskuntavastuuta. Sekin on hyvä idea, mutta itse olen uskon, että lukutaidon oppiminen laajasti ymmärrettynä kuuluu kouluille, koska vain koulu tavoittaa jokaisen lapsen ja nuoren. Se, oppiiko rakastamaan lukemista ja harrastamaan sitä – siihen tarvitaan koko kylä.
