– Suomessakaan ei ole aivan selvää, miten meillä päädytään tiettyyn komissaariin. Todennäköisesti hallitusneuvotteluissa tehdään kassakaappisopimuksia pääpuolueiden kesken, Hautala arvuuttelee blogissaan.
Hautala kirjoittaa kannattavansa SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilaisen ehdotusta, että Euroopan komission jäsenet tulisi valita meppien joukosta ja että europuolueiden tulisi asettaa kunkin oma ehdokkaansa komission puheenjohtajaksi.
– Tämä olisi omiaan parantamaan komission poliittista vastuunalaisuutta. Sekä tuleva puheenjohtaja että komission jäsenet toisivat esiin oman linjansa ennen vaaleja ja alistaisivat sen äänestäjien tarkasteluun. Uudella valintamenettelyllä vahvistettaisiin EU:n demokratiaa sekä kansallisella että unionin tasolla, Hautala katsoo.